Tämäkin ryyppäsi.
"Jumala siunatkoon, Syver Fröland" — sanoi hän ja nyökäytti päätään lempeä-ääniselle miehelle.
"Sepä oli nappula puuron päälle", sanoi hän iloisesti. Sitten ojensi hän pullon Hans Nielsen Haugelle.
"Ryyppää, Hans", tokasi hän. "Sinä sitä tarvitset; taitaapa Krusen rouvan luona olla laihanlaista."
Hans Nielsen katseli pulloa, mutta ei ottanut sitä vastaan. Hän oli useastikin kovan työn jälkeen tuntenut halua väkeviin; hänen kielelleen oli vesi kihahtanut nähdessään muiden ryyppäävän; ja jonkun kerran oli hän maistanutkin ja huomannut tulisen virran käyvän läpi ruumiinsa; aina kun hän kieltäytyi oli hänessä sisällinen taistelu; halu asui mielessä varsin voimakkaana; hän ajatteli joka kerta Kaanaan häitä, joissa Vapahtaja itse hankki häävieraille viiniä juotavaksi. Eihän siinä siis itsessään ollut syntiä; oli vaan pidettävä huolta kohtuudessa pysymisestä. "Ryyppy tarpeeseen voi olla paikallaan", oli hän kerran kuullut pappi Seebergin sanovan. Ja nyt tuon laihan illallisen jälkeen muistuivat nämä sanat taaskin mieleen.
Hän katseli pulloa, jota Glende edelleenkin piti ojennettuna; sitten otti hän sen verkalleen käteensä, pani sen suulleen ja maisteli.
"No, juo vaan!" sanoi John Glende, kun Hauge tahtoi antaa hänelle pullon takaisin.
"Juo puuron päälle!"
Hans Nielsen Hauge hymyili ja pani taas pullon suulleen.
Hän tunsi kuin tulen ruumiissaan, ja se jäi kuin kuumana, vaarallisena hiilloksena rinnan alle.