KAINI.
Minä mielin matkustella
Kauvas teijän kansastanne,
Luopuin luotanne lopeti:
Niinmä poltan toisenpuolen,
Oman vuittini olista
Uhmallani uhrikseni.

AABELI.
Tokkos luulet toisenpuolen
Sullen turakka tulevan:
Mitäs miettisit minullen
Heittää heittolas osaksi;
Minä sulta miesivuitin
Vaain valmiista eloista.

KAINI.
Mink out vaivan valmistaissa
Nähnyt näihen hankinnassa
Mitä antanut apua?

AABELI.
Mie oun kahtonna karihtat,
Kesät vahtinna vasikat,
Vuohet, vuonnat paimentanna,
Lauman laihoilta ajanut,
Karjan viljankasvavalta
Kapaleelta karttanunna.

KAINI.
Elä eilleenkin samaite,
Tuolla toimella, tosita,
Varsin huoleta, hoputa;
Soita soita kasvamaan,
Laula pellot pehmiäksi,
Tasaiseksi nurmet tanssi,
Hauku halmeita keollen:
Makaa päivät päästä päähän,
Vietä iltaisi ilolla,
Aika alti leikitessä:
Minä muutan muillen maillen,
Ehin muualta eloni.

AABELI.
Se on Kaini kaunis poika,
Hyvä vara vanhemmillen
Kuin on halu kulkemuksen,
Vaelluksen vanhemmista.
Ne on mielet oiva miehen
Hyvätahtoisen tapoja;
Mikä heillen tuossa turva?
Ainoa on Aabelista,
Varsin vanhana varasa.
Vielä hävittää hävytön
Ennensaatuja eloja.
Luojallemme tokko luulet
Ollenkaan otolliseksi,
Uppalantin uhmauhrit.

KAINI (Uhkaten).
Haasta vielä harvahammas,
Pahapaltoinen pakise,
Tarinoippa tarhapöllö;
Konsa on sinusta ollut
Jokuu vara vanhemmillen
Heillen töissä helpotusta
Heillen atrian apua.
Pijät pilkan pilkkahammas,
Naurahtelet narrinalku
Minun uhmauhrilleni
Onko sun otollisemmat
Veriuhrit, velkauhrit
Syyttömistä syntyneistä,
Karihtoista kasvavista
Vuohen vuonnista somista?
Vielä vinkuuvat käsissä
Aläjäävät, ääntelöövät,
Jätiseevät jäännöksesä,
Täriseevät tähteesä.

AABELI.
Sun on uhrit uhmauhrit,
Uhrit ulkokultaisuuden.

(Kaini laittaa uhriaan. Aabeli myöskin laittaa uhrilaivan,
ottaa vuonnan jota hän rupea uhraamaan).

KAINI.
Heitä vuonnat, vuohenpojat,
Laske kasvamaan karihtat;
Irti päästyä ilosa
Paistiuhria parempi;
Otan uhrin uihkavaisen
Vielä vinkuvan käsistä,
Sylistäsi sykkäväisen
Kaappaan lampaan lavasta,
Käpälästä vohlanvuonnan,
Lapaluistasa lujasti;
Jolla päätän päätä vasten,
Kolhoon kohti kulmiasi.