5. KOHTAUS
RUUNULINNA ja SALLINEN seuroneen.
RUUNULINNA.
Tässä satun Salliseen,
Kuuluisimmaan kumppaniini!
Mitä kuuluu kumppanillen,
Mitä Sallinen sanoopi?
SALLINEN.
Eipä kuuluu kummempia
Savon metissä satuja,
Kauhistusta Karjalassa,
Eikä tuskoa turusta
Hälyä Hämeenmaalta:
Kuin onn kuullut Kurkijoista
Kaupunnista kauhiasta,
Linnasta liki mereä
Laajan Laatokan lahesta,
Saarettoman saapuvilta.
Kuin on kultainen kuningas,
Suomenmaaamme suojelia
Surkiasti surmattuna,
Peretty peripahoilta.
Jota suuresti suremma:
Vaan nyt kosto kohtoapi,
Tapovaa tavoilta palkka,
Palkka pahoilta teoilta.
Ei suvaihte Suur Jumala,
Vääreyttä Väinämöinen
Ilkeyttä Ilmarinen,
Totuuvessa kaikki toivo,
Hyveys hyvissä töissä,
Siunaus on siveyvessä,
Turva tunnossa hyvässä.
RUUNULINNA.
Elä ylly ystäväni,
Sukulainen armas suutu!
Hyvä Sallinen satuta
Ihteäsi innollasi,
Tupoturhaiseen sotaan,
Kapinaan kauhiaan,
Tointapuuttuvaan toraan!
Ei mua syntinen syseä,
Eikä laita vaimonlapsi,
Eikä kannettu kaota.
Mull on voima, mulla voitto
Kaikkein kannettuin ylite,
Joita vaimot vaivallansa
Synnyttäneet synnissänsä,
Saattoit saastaisuuvessansa,
Lankiaavat vaimonlapset
Minun miekkani terällä,
Minun tarkan tapparani,
Elä ylly ystäväni,
Sukulainen armas suutu!
SALLINEN.
Olkoon susi sun sukuusi,
Verikoira veikkoisesi,
Metänohto orpanasi!
Elä uhkoa uroa,
Vapisuta vanhempaasi!
Ei se vaatiissa vapise
Uros uhkalla jälise,
Jok ei vaaroissa vapise
Hämmästy hämytiloissa.
Heitä pois heristämiset,
Unohuta uhkaukset.
Ei ne tapa taitavata,
Eikä voita voimallista;
Jok on tottunna tosiin,
Jok on kovuutta kokenna
Vaarapaikkoja valinnut.
Ei surunna mun sukuni,
Eikä itkennä isäni,
Eikä äitini älissyt,
Valittanna vanhempani,
Murehtinna mun emäni,
Kantamista kankiata.
Erinäist eloontuloa.
Ukonilma irtautti
Minun emästäin erite,
Kantajasta kaunoisesta.
Tulin tuskata eloon,
Varsin vaivata valoon,
Ei emäni ennättännä
Tuntea tulista nuolta,
Ukonnuolta nopiata,
Joka hänen häästä päästi,
Vapautti vaivastansa.
Kohta kuoli koskemata,
Tuskan tuntemattomana,
Vaivojaan valittamata.