— Tietysti minulla on, kyllä minä sen tiedän.
— Puhu siis.
— Minä en voi sitä tehdä.
— Sitten puhun minä, sillä en kai minä anna tyttäreni kärsiä tällä tavoin puutetta ja hätää, kun mies kerran hyvästi ansaitsee. Ja pitää hänen ajatella lapsiaankin. Ellet sinä puhu, niin minä puhun.
— Ei, ei, äiti, kyllä minä sitten mieluummin tänä iltana koetan puhua hänen kanssaan. Ehkä hän ottaa ymmärtääkseen, kun oikein kauniisti selitän.
Molemmat vaikenivat.
— Kyllä meidän naisten elämä sentään on hyvin huonoa, huokasi Mari. —
Ei ne miehet tiedä, millaista se meidän olomme on.
— Eiväthän nuo tiedä.
— Ja jos selittää, niin ne eivät usko, sanovat sitä turhanpäiväiseksi marisemiseksi.
— Harva äiti kai on täysin onnellinen. Ennen minä luulin, että me alempisäätyiset yksin saimme kärsiä, mutta tuleehan sitä kuulleeksi yhtä ja toista palvelijoitten kautta,kun herrasväelle pyykkiä pesee. Ja on sitä niidenkin joukossa kurjuutta paljon, vaikka sitä koetetaan peittää. Niin kai se on, että jos mies on avioliitossaan onneton, niin hän sen pian näyttää, mutta jos nainen, niin hän sen salaa. Ja nainen kestää mitä tahansa, jotta lapsilla pysyisi koti edes jonkinmoisena.