1:NEN KOHTAUS
Veikkanen. Anna.
Veikkanen (noin 40 vuotias näyttelijä. Naama sileäksi ajeltu. Hän on hyvin vilkas ja hyvin puuhaileva. Kuljettaen suurta rullalla olevaa mattoa). Minne minä tämän panen?
Anna (laiha, hiukan keikaillen puettu nainen). Pane tuonne nurkkaan pystyyn.
Veikkanen. Se olisi oikeastaan avattava, onhan se melkein uuden näköinen. Kenen se on ollut, tiedätkö?
Anna. Erään Tankka nimisen sosialistin.
Veikkanen. Eduskuntalaisenko?
Anna. Niin. Hän oli siinä hajoitetussa eduskunnassa. Minä kuulin, että hän luuli tulevansa valituksi uudestaan ja oli sen vuoksi vuokrannut ja kalustanut itselleen huoneet oikein hienosti. Häntä ei valittukaan, ja silloin antoi hän myydä tavaransa huutokauppakamarissa.
Veikkanen. Kun ostajia tulee, niin elä vain mainitse sitä. Porvarit eivät ostaisi sosialistin tavaroita. Voi sitä luokkavihaa! Sitä luokkavihaa! Muistatko sitä viheriäpäällistä huonekalustoa, jonka eräs juristi osti meiltä ja toi sitten takaisin, kun kuuli sen olleen erään suomettarelaisen opettajan? Minä koetin vakuuttaa hänen erehtyneen, mutta eräs hänen tuttavansa tunsi ne. Hän oli ollut tuon opettajan luona vaatimassa häntä tilille jostain sanomalehtikirjoituksesta. Ja silloin oli hän sikaarillaan erehdyksestä polttanut reijän tuolin kankaaseen. Hän näki tuon reijän, tunsi huonekalut ja sekin kauppa purettiin. Kaikeksi onneksi eräs suometarlainen osti ne ja maksoi hyvän hinnan. Sitä puoluevihaa! Sitä puoluevihaa!
Anna. Elä sanokaan muuta. Kuinkahan kauvan sinä voit jatkaa näitä lausuntakursseja eduskunnan jäsenille, ennenkuin niistäkin tehdään puoluekysymys.