— Ei, ei, sanoi Janne, ei minulla nyt ole siihen aikaa, sillä tässä on pääni aivan menossa sekaisin paljosta ajattelemisesta. Tulehan tänne ja istu minun viereeni, niin minä tahdon sinun kanssasi jutella.
Topias tuli, ja molemmat miehet asettuivat kumoon käännetyn saavin päälle istumaan.
— Oletko sinä koskaan ollut rakastunut? kysyi Janne.
— En minä tiedä, mitä tuo on ollut, vastasi Topias, mutta olen minä tyttöjä toisinaan katsellut toisella tapaa kuin äitiäni.
— Ja oletko sinä aikonut koskaan mennä naimisiin?
— Mitä sitä suotta naimisiin menee, ennenkuin sattuu saamaan sellaisen, jonka kanssa kannattaa mennä. Raha se on, joka senkin asian määrää.
— Minä huomaan, että sinä olet asioita paljon ajatellut, sanoi Janne.
— Tottahan sitä asiaa ajattelee, vastasi Topias. Kun se on selvä, niin on kaikki muukin selvänä. Se on nyt minun yksinkertainen ajatukseni. Jos minä muijan saan, jolla on rahaa, niin mitä silloin muusta. Ottaa sitä vaikka joka päivä selkäänsäkin, kun silmillään saa katsella kultaa ja hopeaa. Eikä se pahakaan muija alinomaan piestä jaksa, väsyy sitä siihenkin ihminen, varsinkin nainen, jonka kuitenkin aina tekee mieli miehen hyvyyttä.
— Sinä olet ihan sopiva ihminen, sanoi Janne, sinulle minä voin ajatukseni uskoa. Minä aijon mennä naimisiin.
— Hähähähä, nauroi Topias.