Uskokaa, että olen hyvin pahoillani, kun jälleen täytyy teitä valituksillani vaivata, koska tunnen hyvän sydämenne ja tiedän, ettette voi nähdä kenenkään kärsivän tulematta siitä liikutetuksi. Mutta millä minä voin sitä vastustaa? Minun täytyy joko keventää sydämeni raskasta taakkaa ja kertoa teille kaikki huoleni tai vaipua sanomattoman murheen valtaan, mikä minuun on tullut sen jälkeen, kun näen teidän selittämättömällä tavalla lyövän minut laimin, ja koko tänä aikana olen saanut teiltä ainoastaan yhden kirjeen ja pienen kirjelipun, jossa oli anteeksipyyntö. Oi, oletteko minut unohtanut? Te koetatte kylmäkiskoisuudella karkoittaa minut luotanne. En voi sen vuoksi teitä soimata; sillä syvästä alakuloisuudestani ja suuresta sieluni ristiriitaisuudesta huolimatta tiedän, että minä olen antanut teille aihetta tuskallisiin mietiskelyihin. En voi teitä kuitenkaan auttaa, mutta voin tässä teille selittää, etteivät mitkään ponnistukset, mikään aika, mikään satunnainen tapaus voi koskaan heikontaa sitä suunnatonta intohimoa, jota tunnen — kohtaan. Käyttäkää vaikka äärimmäisiä pakkokeinoja minun intohimoani vastaan, lähettäkää minut vaikka maailman ääreen: niin ette kuitenkaan voi karkoittaa niitä lumoavia ajatuksia, jotka aina pysyvät minulle uskollisina, niin kauan kuin säilytän muistamisen kyvyn. Rakkauteni ei rajoitu yksinomaan sieluuni; tuskin on ruumiissani ainoatakaan atomia, joka ei olisi täynnä teitä. Elkää sen vuoksi lohduttako itseänne sillä petollisella unelmalla, että mikään ero voisi muuttaa mielipiteitäni; sillä kesken syvintä vaitioloakin tunnen kuolettavan levottomuuden itsessäni ja samalla kertaa rakkaus ja tuska raatelevat sydäntäni. Sanokaa jumalan tähden, mikä on saanut aikaan tämän kummallisen muutoksen, jonka olen teissä huomannut jo jonkun aikaa? Jos teissä vielä on jäännöskään sääliä minua kohtaan, niin sanotte sen minulle varovaisesti. Ei, elkää sanoko sitä minulle sittenkään, se voisi surmata minut. Elkääkä antako minun enää elää elämää, joka muistuttaa hidasta kuolemaa, sillä onhan se ainoa laji elämää, jota saatan viettää, jos olette kadottanut jotain hellästä rakkaudestanne minua kohtaan.

Osa kirjeestä vuodelta 1720.

Onko mahdollista, että taas tahdotte tehdä sen, josta aivan äskettäin varoitin teitä? Te arvelette minun laskeneen leikkiä sanoessani äskettäin, että kirjeilläni kidutan teidät kuoliaaksi. Vielä kerran neuvon teitä, jos rauhanne on teille jonkin arvoista, kiireesti muuttamaan menettelynne, sillä vakuutan teille, että minulla on siksi tulinen luonne, etten tyydy tällaiseen kohteluun. Rakastan avomielisyyttä ennen kaikkea muuta ja sanon sen vuoksi teille panevani maan ja taivaan liikkeelle saadakseni vaatimukseni teidän suhteenne täytäntöön, ja ellei tästä ole apua, niin olen päättänyt tarttua mustimpiin keinoihin, joiden sanotaan aina auttavan. Nyt näette mihin ikävään asemaan saatatte sekä itsenne että minut. Ajatelkaa asiaa rauhallisesti; eikö ole parempi tulla vapaaehtoisesti kuin väkipakolla, ja mahdollisesti vielä sellaisena aikana, jolloin haudotte mitä suloisimpia unelmia? Sillä kun kerran johonkin ryhdyn, niin en tee sitä puolinaisesti.

Swift miss Vanhombrighille

Jos te sillä tavoin jatkatte kirjoittamistanne, niin tulen harvemmin kuin ennen, jotten kadottaisi sitä nautintoa, minkä kirjeittenne saaminen minulle tuottaa, sillä ihmettelemättä en voi nähdä, miten pikku tyttö, joka ei osaa lukea, taitaa niin hyvin kirjoittaa. Te erehdytte täydellisesti; lähettäkää minulle kirje, jonka päällekirjoitus ei ole teidän käsialaanne, ja minä voin lyödä vetoa siitä kruunun, etten sitä lue. Mutta leikki sikseen, sadoista eri syistä pidän sopimattomana tehdä teidän talostanne itselleni jotain säännöllistä oleskelupaikkaa. Tietysti minä tulen niin usein kuin säädyllisyys sen myöntää; mutta heikko terveyteni ja alinomainen huono ilma kieltävät minua aamupäivällä lähtemästä ulos, ja iltapäiväni kuluvat niin, etten sitä itsekään tiedä, ja olen joutunut paitsi teidän kanssanne vielä tusinan ystäväni kanssa riitaan siitä, etten käy heidän luonaan. Sitäpaitsi ei teidän tarvitse ryhtyä muuhun mustaan keinoon kuin musteeseenne. Vahinko kyllä eivät silmänne ole mustat, muuten olisin sanonut samaa teillekin. Mutta olettehan hyvä haltijatar ettekä voi saada mitään pahaa aikaan. Jos te olette siirtänyt taikavoimanne mustaan harsoonne, niin uhmailen teitä eräästä määrätystä syystä; arvatkaahan mistä! Voikaa hyvin!

Sain kirjeenne lauantai-iltana, jolloin luonani oli pieni seura koolla, ja jouduin sen johdosta niin hämilleni, etten tietänyt, mitä sen johdosta oli tehtävä. Tänä aamuna sanoi muuan vaimo, joka käy minun ostoksillani, kuulleensa minun rakastuneen erääseen nuoreen tyttöön — hän mainitsi nimenne ja samalla kertoi joukon yksityisseikkoja, että pikku — ja minä käymme hänen luonaan, että arkkipiispa tekee samoin, että olette hyvin älykäs j.n.e. Olen aina pelännyt tämän kurjan pesän pahoja kieliä ja olen sen teille sanonutkin. Tämä oli syynä, miksi jo aikoja sitten ilmoitin käyväni harvemmin luonanne, niin kauan kuin olette Irlannissa, ja minun täytyy pyytää teitä olemaan järkevä, ellen vastaisuudessa voi käydä luonanne niin usein ja niin huomattavalla tavalla kuin ennen. Viikon lopulla, jos on mahdollista, tulen puhelemaan kanssanne. Ihmiselämässä on tapauksia, joita ei voi välttää ja joihin on mukauduttava; jos on varovainen, niin pahat kielet kyllä itsestään vaikenevat.

Miss Vanhomrigh Swiftille

Selbridge, 1720.

Sanokaahan suoraan, oletteko kertaakaan toden teolla aikonut käydä luonani sen jälkeen, kun viimeksi teille kirjoitin? Ei, te olette niin kaukana siitä, ettette kertaakaan ole tuntenut sääliä minua kohtaan, vaikka kirjoitinkin teille, kuinka surullinen ja alakuloinen olin. Rauhattomuuden silpoma sielu ei voi kestää yksinäisyyttä. Olen käyttänyt päiväni huokailemiseen ja yöni ——:n ajattelemiseen, joka ei minua ajattele. Kuinka monta kirjettä minun täytyykään teille kirjoittaa, ennenkun saan vastauksen? Voitteko tuskassani kieltää ainoan lohdutuksen, jota tällä hetkellä odotan? Oi, jospa voisin toivoa näkeväni teidät täällä luonani tai voisin tulla teidän luoksenne! Olen syntyessäni saanut tuliset intohimot ja ne kärjistyivät siihen, mitä tunnen teitä kohtaani Ajatelkaahan, miten kuolemanvaarallisia ovat ne mielenliikutukset, jotka teidän kylmäkiskoisuutenne saa aikaan, osoittakaa minulle hellyyttä, muuten kadotan järkeni. Ettehän voi yksinomaan olla minun seurassani, mutta voittehan varata itsellenne silmänräpäyksen kirjoittaaksenne minulle ja pakoittaaksenne itsenne tähän laupeudentyöhön. Jos olisin varmasti vakuutettu tuntevani teidän ajatuksenne, joka on mahdotonta kellekään kuolevaiselle, sillä kukaan ei ajattele sillä tavoin kuin te, niin huomaisin, että te usein raivostutte, toivotte minun tulevan jumaliseksi, jotta kaipaukseni silloin kääntyisi taivaaseen päin, mutta tämä ei teitä auttaisi; sillä jos olisin haaveilija, niin olisitte te kuitenkin aina se jumaluus, jota palvelen. Onko mitään muuta jumaluuden merkkejä kuin ne, jotka huomaan teissä? Te olette aina läsnäoleva; aina väikkyy kuvanne edessäni. Usein tunnen teitä kohtaan pyhää kunnioitusta, joka täyttää minut pelolla, mutta toisinaan taas loistaa silmistänne lumoava armahdus, joka virkistää sieluani. Eikö ole järkevämpää kunnioittaa säteilevää olentoa, jonka on nähnyt, kuin sitä, joka meille ainoastaan kuvataan?

Swift miss Vanhomrighille