Minä voin — — —
Lassalle neiti von Dönnigesille
München, elokuun 20 päivänä.
Helene!
Kirjoitan sinulle kuolema sydämessäni. Rüstowin sähkösanoma antoi minulle kuolettavan iskun. Sinä, sinä petät minut! Se on mahdotonta! Vielä en voi uskoa niin suurta kavaluutta, niin kamalaa petosta. Hetkiseksi on sinun tahtosi voitu taivuttaa, murtaa, vieroittaa sinut pois omasta itsestäsi; mutta en voi ajatellakaan, että tämä olisi sinun oikea, sinun oikea tahtosi. Ethän ole voinut kaikkea hävyntunnetta, kaikkea rakkautta, kaikkea uskollisuutta, kaikkea rehellisyyttä tähän äärimmäiseen määrään asti itsestäsi karkoittaa! Sinä olisit saattanut pahaan maineeseen ja häväissyt kaiken, mitä ihmiskasvot saattavat ilmaista — valhetta olisi jokainen parempi tunne, ja jos sinä olet valehdellut, jos saatat saavuttaa tämän viimeisen turmeltumisen asteen, jos rikot pyhät valat ja särjet uskollisimman sydämen — niin auringon alla ei ole enää mitään, jota ihminen saattaa uskoa!
Sinä täytit minut sillä tahdolla, että taistelisin omistamisestasi; sinä vaadit ensin minua käyttämään kaikkia sovinnaisia keinoja, sen sijaan että olisin ryövännyt sinut, olet minulle pyhiä valoja vannonut suullisesti ja kirjallisesti; olet vielä viime kirjeessäsi minulle selittänyt, ettet ole mitään, et mitään muuta kuin minun rakastava vaimoni ja ettei mikään valta maailmassa voi sinua pidättää täyttämästä tätä päätöstäsi. — — Ja sen jälkeen, kun sinä tämän uskollisen sydämen, joka, kun se kerran antautuu toiselle, ikuisiksi ajoiksi antautuu, väkivaltaisesti olit puoleesi vetänyt — niin heität minut heti, kun taistelu tuskin on alkanutkaan, pilkallisesti nauraen syvyyteen, petät minut ja teet minusta pilkkaa? Niin, sinulle olisi se onnistunut, mikä ei koskaan kohtalolle, sinä olisit lujimman miehen, joka kaikkia ulkonaisia myrskyjä on vastustanut hievahtamattakaan, murskannut, tuhonnut.
Tällaista petosta minä en voisi voittaa! Minä olisin sisästäpäin saanut surmani! Ei ole mahdollista, että sinä olet niin kunniaton, niin häpeämätön, niin suuri velvollisuuksiesi rikkoja, niin kokonaan kunnoton ja huono! Sinä ansaitsisit minun kamalimman vihani ja maailman halveksimisen!
Helene! Se ei ole sinun päätöksesi, jonka olet Rüstowille ilmoittanut. Käyttämällä väärin hyviä tunteita on sinut houkuteltu siihen! Sinä saisit — kuule, kuule minun sanani! — jos nyt pysyt päätöksessäsi, itkeä sitä elämäsi loppuun asti!
Helene, uskollisena lupaukselleni "je me charge du reste" istun täällä ja teen kaiken voittaakseni isäsi vastustuksen. Minulla on jo käsissäni mainioita keinoja, jotka eivät voi olla vaikuttamatta. Ja elleivät ne veisi päämäärään, niin on minulla täällä tuhansia toisia keinoja, ja minä tahdon kaikki esteet tomuksi jaoittaa, jos sinä pysyt uskollisena; sillä ei minun voimallani eikä minun rakkaudellani sinuun ole mitään esteitä: je me charge toujours du reste! Taisteluhan on vasta tuskin alkanutkaan, arkailija!
Ja sillä aikaa, kun minä täällä istun ja olen jo saavuttanut melkein mahdotonta, petät sinä minut toisen miehen mielistelysanojen vaikutuksesta!