Minun rakas sydämeni, minun ihana komea kotkani, — en ole vielä tuntiakaan ollut isäni talossa, ja nyt jo voin kertoa sinulle uutta — mutta ainoastaan ikävää. Tulin tänne ja tapasin pikku sisareni Margarethen kreivi Kayserlingkin kihlattuna morsiamena — en voi kuvatakaan, kuinka omaiseni ovat onnellisia ja iloisia tästä. Ah, Ferdinand, sydäntäni vihloo ajatellessani, miten toisella tavalla minun onneni heihin vaikuttaa! — Se on minusta aivan yhdentekevää: ilossa ja surussa olen sinun uskollinen, sinulle nöyrä vaimosi.

Tätä ilonhetkeä käytin ilmoittaakseni äidilleni sinun käynnistäsi, mutta — — no, tuon pikku rouva raukan mielestä on minun kaunis Ferdinandini jonkinmoinen maankiertäjä — kun kohtasin niin jyrkkää vastustusta, jopa niin tyhmien perusteitten nojalla, että ne pikkumaisuudessaan eivät voi sinuun edes koskeakaan, niin tunsin olevani pakoitettu turvautumaan suuriin keinoihin; sanoin siis: "Kuulehan, äiti, minun täytyy tänään puhua sinun kanssasi hyvin vakavasti — sanon tänään ensi kerran: minä tahdon, ja niin totta kuin tässä seisoin sinun edessäsi ajan minä tahtoni täytäntöön." Sitten kerroin hänelle lyhyesti jälleennäkemisemme ja jatkoin: "Mieleni on hyvin paha siitä, että minun täytyy tuottaa teille tällaista murhetta — sillä näen sinun olevan aivan suunniltasi, — mutta en voi tehdä toisin; olkaa te järkeviä ja myöntykää — vain siten opitte häntä tuntemaan ja rakastamaan, ja kaikki menee rauhallisesti ja siloisesti — ellei niin käy, niin tuottaa se minulle surua, ja jumala tietää, kuinka paljon siitä kärsin, silloin minun täytyy turvautua lakiin ja siten päästä oikeuksiini ja onneeni." —

Lopetin puheeni, jonka aikana hän oli kuunnellut minua kiltisti kuin lapsi, keskeyttämättä minua kertaakaan, vaikka kyyneleet täyttivätkin hänen silmänsä; lopetin kaiken vielä muutamilla suudelmilla ja rakkaudenvakuutuksilla ja sanoin hänelle kerta vielä: Hänessä ainoastaan on minun onneni, ja se on minun kohtaloni.

Hän itki hiljaa ja poistui huoneesta ja minusta, sinun lapsestasi, tuli sinun oikea Brunhildesi; — minä en itkenyt, en vapissutkaan, katsoin kuvaasi ja rukoilin hiljaa: Tule, minun jalo, ylpeä, keisarillinen haukkani, anna ihanalla kotkankatseellasi minulle lujuutta ja voimaa! Niin minä rukoilin, ja uskoni sinuun auttoi minua — minä kiitän sinua, voimakas Siegfriedini!

Vähän ajan päästä tuli äiti parka ja sanoi: hänen täytyy kertoa koko asia isälle, muuten tästä tulee hirveä skandaali. Minä vastasin siihen, että minä vaadin luottamuksestani ainoastaan yhtä, etkä sinäkään toivonut, että isäsi tulisi tuntemaan sinut muodostettuaan sitä ennen joko vastaiset tai myötäiset ajatukset sinusta — lyhyesti sanoen, sinun täytyy esteettömästi saada tulla taloon ja siten arvostelluksi; — — mutta tässä pysyi äitini horjumattomana ja sanoi: "Isä ei koskaan ota häntä vastaan, minun täytyy mennä hänen luokseen ja kertoa hänelle, miten asian laita on." Nyt kysyin minä, mitä hänellä oli Lassallea vastaan, mitä hän saattoi sanoa moittivaa hänestä — car enfin, sillä hänen poliittinen asemansa ei ole mikään kyllin pätevä syy kieltäytyä ottamasta häntä tullessaan vastaan. Äiti: "ei hänen poliittinen vaan hänen sosiaalinen asemansa — kasettijuttu [Lassallen suhde kreivitär von Hatzfeldiin.] ja niin paljon muuta". Minä vastasin siihen, etten minä heiltä mitään muuta vaadi kuin että he ottaisivat sinut vastaan ja oppisivat sinut tuntemaan; johon äiti vastasi: "Sinä et voi vaatia juuri samaan aikaan, jolloin toinen tytär on kihloissa kreivi Kayserlingin kanssa, isääsi ottamaan perheeseen miestä, josta maailma puhuu sillä tapaa." Minä: — te ette ota häntä perheeseen, vaan annatte ainoastaan suostumuksenne minulle siihen, että minä lähden tästä perheestä; jos sen vaaditte, niin tahdon, niin kipeästi kuin se koskeekin, ja jumala on minun todistajani, että sydämeni melkein siitä särkyy, niin tahdon antaa teille sen lupauksen, etten koskaan enää astu jalallani tämän kynnyksen yli.

Hän ei vastannut siihen mitään, itki entistään enemmän, ja kun hän oli hiukan rauhoittunut, niin hän piti minulle ankaran puheen, jossa hän sanoi minun antavan hetken mielialojen johtaa itseäni liian paljon j.n.e. Mutta kun hän huomasi, että pysyin lujana, niin hän meni, varmasti päättäen sanoa isälle kaiken. Isäni on nyt soutelemassa serkkuni tohtori Arndtin kanssa, ja jumala tietää, miten kaikki päättyy, kun hän palaa. Joka tapauksessa pysyn lujana kuin kallio, — sinä tulet huomenna kello kaksi — ehkä jo aikaisemminkin, ja silloin me nopeasti teemme kaiken valmiiksi; sillä tunnen, että tässäkin suhteessa tähtemme ovat meille suosiollisia ja johtavat meidät onneen. Äiti on sitäpaitsi huomannut, että asiaa ei voida millään muuttaa, — ja silloin ehkä, vaikkakaan ei ilman myrskyä ja kiivaita kohtauksia, kaikki päättyy nopeasti ja siten onnellisesti. Jos he — vanhempani — huomaavat, että eivät voi mitään meitä vastaan — niin tiedän, että he pitävät parempana heti suostua, välttääkseen pienen skandaalin. Jos vielä tänä iltana on päättävä keskustelu, niin kirjoitan sinulle vielä varhain huomisaamuna. Ah, sydämeni, kuinka minä sinua kaipaan! —

Paras asianajaja täällä on Amberny. — Tahdoithan sinä sen tietää?

Nyt on kello 1/2 7, ja sinä minun herrani ja jumalani olet jo täällä? Oi, tämä ajatus antaa minulle jälleen voimia ja lujuutta — sillä minun täytyy tuntea herrani ja valtijaani läsnäolo ja kaikkivoimaisuus, jotta en väistyisi, jotta en toisten edessä olisi niinkuin sinun edessäsi — lapsi. Mutta minä tunnen sinut ja rakkautesi — enkä silloin enää pelkää mitään ja olen aina ja alati sinun vaimosi, lapsesi, sinua jumaloiva orjasi! oi, jospa kreivitär olisi täällä! —

Kirjoita minulle pienelle lapulle ainoastaan, että rakastat minua! Sillä minä, Ferdinand, rakastan sinua niin paljon!

Se on tapahtunut — he ovat puhelleet — — isäni on sanonut, "etten ole enää hänen tyttärensä"! ja mitä nyt tapahtuu — jumala tietää; — hän tahtoo, että minä en saa lähteä talosta, ennenkuin olen sinun vaimosi!