— Ahaa, minä ymmärrän, lausui isä Kiljunen. — Niilläkin voi olla vilu vedessä, ja ne tuppaavat lämmittelemään.
— Ei, ei, eivät ne lämmittelemistä kaipaa, vaan ne tulevat sitä kohden, joka loistaa.
Juuri tämä totuus, että ravut tulevat sitä kohden mikä loistaa, herätti isä Kiljusessa tuuman, joka erikoisuudellaan oli aivan ihmeteltävä.
Miksi suotta menisi yöllä. Voisihan päivälläkin hankkia jotain sellaista, joka kiiltää ja jota kohden siis ravut tulevat. Ja olihan hän siinä aivan oikeassa.
Hän ilmaisi ajatuksensa äiti Kiljuselle, ja pian olivat valmistukset suoritetut. Saadakseen olla oikein rauhassa omissa hommissaan he päättivät salata toisilta suurenmoisen keksintönsä. Ja kyllä se olikin sellainen keksintö, että vain Kiljusten päässä sellainen voi syntyä.
Koko kylä oli katsomassa herrasväen lähtöä. Veneeseen tuotiin kaikenlaisia tavaroita talosta aivan hirveän paljon. Kaikki ne olivat peitetyt vaatteilla, jotta kukaan ei näkisi, mistä oli kysymys. Kun kyläläiset kyselivät, mitä vaatteisiin oli käärittynä, niin vastasi isä Kiljunen ylpeästi:
— Siinä on minun suuri keksintöni. Ja se onkin sellainen, että jokainen rapu järvessä tulee meille. Niitä tulee niin paljon, että on ihme ja kumma, jos saamme ne veneeseen mahtumaankaan kotiin tullessamme.
Kyläläiset eivät oikein ottaneet uskoakseen sitä, että keskellä päivää voisi saada rapuja, mutta kun Kiljuset olivat niin perin varmoja, niin eihän auttanut mikään muu keino kuin odottaa tuloksia.
Vene loittoni rannasta, ja herrasväki nousi saareen. Täällä, missä ei kukaan ollut heitä näkemässä, saattoivat he ryhtyä keksintönsä toteuttamiseen.
Ja mikä sitten oli tuo keksintö? Koska ravut tulevat valoa ja siis kaikkea kiiltävää kohden, niin miksi suotta sytyttäisi tulta ja käyttäisi kekäleitä, kun oli olemassa niin yksinkertainen keino, että pani rannalle kaikenlaisia kiiltäviä esineitä. Ja juuri näitä oli Kiljusten vene aivan täynnä.