Päivällä pojat pitivät oikein pitkän tuumailun siitä, millä kukko saadaan pysymään aamulla poissa heidän ikkunansa alta. Illalla he tiputtelivat jyviä navetan ovelle ja siitä sisäpuolelle. Kukko meni tähän ansaan, nokki niitä, meni navetan sisälle, ja silloin pojat äkkiä panivat oven lukkoon.
Tuli aamu. Kukko huomasi olevansa lukon takana. Se mietti, kiipesi ylisille, siellä oli aukko. Kukko asettui sen reunalle ja katseli peloissaan alaspäin. Välimatka oli hirveän korkea. Mutta kun se oli rohkea kukko, niin se uskalsi sittenkin lentää. Se pääsi onnellisesti maahan. Ja sitten se lähti juoksemaan oikein tulista vauhtia pitkin tietä kylään päin.
Kukaan Kiljusen herrasväestä ei ollut hereillä eikä siis nähnyt sitä kummallista kulkuetta, joka lähestyi heidän taloaan. Ensin asteli mahtavana heidän kukkonsa ja sen jäljessä peräkanaa kaikki kylän kukot. Tasaisesti ne nostelivat jalkojaan, ja Kiljusen kukko motkotti aina tuon tuostakin, siten hillitäkseen toisia laulamasta.
Kun tämä kukkolauma oli päässyt poikien ikkunan alle, niin se päästi oikein moniäänisen laulun. Sitä voi hyvällä syyllä sanoa konsertiksi, niin moniääninen se oli. Kiljusen kukko kiekui ylinnä ja löi siipiään maahan, ja joka kerta kun se oikein raapaisi niillä, kiekaisivat toiset kukot voimiensa takaa.
Mökö ja Luru hyppäsivät aivan säikähtyneinä vuoteiltaan pystyyn ja menivät akkunaan. He ottivat tuolin heittääkseen sen kukkojen päälle, mutta nämä olivat jo aavistaneet vaaran ja menneet talon portille, missä ne nyt seisoivat rivissä ja kaulat ojossa päästivät korkean äänen. Eiväthän pojat sinne asti jaksaneet heittää tuolia, ja siis kukot saivat turvassa mennä omille teilleen.
Nyt olivat pojat jo kokonaan kadottaneet rohkeutensa. He tiesivät, ettei tätä kukkoa millään voi saada vaikenemaan. Siksi he päättivät jättää sen rauhaan. Seurauksena oli, että pojat siitä alkaen aina olivat valveilla auringon noustessa.
Kukko tuli vanhaksi ja viimein poikien suureksi ja hyväksi ystäväksi.
Kiljusen pojat koulussa
I
Lihava Mökö ja laiha Luru pantiin kouluun. Se oli taas noita Kiljusen perheen ajattelemattomia tekoja, jonka kautta koko Helsingin kaupunki meni ihan mullinmallin. Ei se sentään aivan alussa tapahtunut, sillä kummallista kyllä, he pääsivät Helsinkiin, joutuivat erään tuttavan rouvan luo asumaan, suorittivat sisäänpääsytutkinnon, eikä yhtään mitään merkillistä tapahtunut sen päivän kuluessa. Tuntui se Mököstä ja Lurusta hiukan kummalliselta.