Kun sillä vielä oli kanalaumansa elossa, kiekui se aamulaulunsa navetassa, missä se oli yötä, mutta nyt se heti aamulla varhain alkoi astella vakavana Kiljusen poikien ikkunan alle. Ja sitten se päästi oikein mahtavan kiekunan. Se oli sellainen, että lähikylissä sen kukot kuulivat ja vastasivat siihen. Ja kukko oikaisi itsensä niin suoraksi kuin mahdollista, nousi varpailleen ja päästi laulunsa. Sen heltta kävi aivan tulipunaiseksi tästä voimanponnistuksesta, mutta se yhä vain päästeli aamuääniään.
Arvaahan sen, että pojat, jotka mielellään olisivat nukkuneet hiukan kauemmin, tästä suuttuivat. Ensimmäisinä aamuina he avasivat ikkunan, taputtivat käsiään yhteen ja sanoivat:
— Sh, sh, mene pois, kukko!
Kun kukko oli huomannut, että se oli häirinnyt poikien unen, asteli se tyytyväisenä tiehensä. Arveltuaan poikien vaipuneen uudelleen uneen se tuli tunnin päästä ja päästi oikein riemulaulun. Pojat heräsivät taas ja suuttuneina heittelivät kaikenlaisilla esineillä kukkoa. Mutta tämä oli ketterä ja vikkelä ja osasi aina väistää.
Joka aamu se tällä tavalla herätti pojat, jotka tämän tähden alkoivat päivisin olla niin väsyneitä, että eivät jaksaneet tehdä mitään merkillistä. Ja tämän voimanponnistuksen kautta kukon ääni tuli vain entistä kirkkaammaksi, se tuli niin kirkkaaksi, että ihmiset sanoivat: Korea ääni kuin Kiljusen kukolla.
Olivathan Kiljusen pojat oikeastaan hyviä poikia. He eivät mitenkään tahallaan olisi tahtoneet kukkoa tappaa, mutta he keksivät keinoja saadakseen sen vaikenemaan. Eräänä iltana he kaikessa hiljaisuudessa tulivat navettaan, missä kukko nukkui orrellaan, hiipivät sen luo ja panivat sen päälle äkkiä pärekopan. Kukko putosi orrelta koppaan ja pojat käänsivät pian kopan nurin ja jättivät kukon sen alle. Kukko kaakotti täällä jonkin aikaa ihmeissään, se kun ei oikein voinut ymmärtää, mistä oli kysymys. Se kotkotti vihoissaan ja tuumi, että jollain tästä oli päästävä. Ensin se sai nokkansa kopan laidan alle, sitten pisti päätään pitemmälle, ja kun se oli väkevä kukko, niin yksi keikaus vain ja kori oli nurin ja kukko vapaudessa. Se nokki ja kyni pukunsa kuntoon ja nousi orrelle odottamaan aamua.
Ja sitten se läksi ilmoittamaan pojille, että hän oli paikallaan määrähetkenä. Kylläpä sen ääni oli nyt riemuitseva! Koko aamuilma kaikui sen kiekuessa, ja pojat hyppäsivät vuoteeltaan oikein korkealle.
Sen päivän iltana olivat pojat päättäneet ottaa kukon kiinni ja sulkea sen johonkin turvalliseen ja varmaan paikkaan yöksi. Kukko aavisti kai jotain pahaa, sillä se oli valinnut itselleen yöpuun pienasta, joka oli navetan takana aivan lantatunkion yläpuolella. Se ei ollut huomaavinaan laisinkaan sitä, että pojat varovaisesti lähestyivät, se vain odotti. Mökö toiselta ja Luru toiselta puolen kapusi seinää pitkin pidellen kiinni sen raoista, toinen käsi valmiina tarttumaan kukkoon. Juuri kun pojat olivat kukon kohdalla, juuri kun ojensivat kätensä sitä kohden, lähti tämä lentoon.
Hyi, sitä on oikein vaikea kertoa, minkä näköisiä pojat olivat vähän ajan päästä, kun he nousivat lantakasasta. Kukko seisoi pää kallellaan vähän matkan päässä ja katsoi säälien heihin päästäen oikein murheellisen kiekunan.
Aamulla tietysti kukko oli paikallaan poikien ikkunan alla ilmoittamassa, että hän voi hyvin ja oli täysissä voimissaan.