— Nyt travaamaan eteenpäin, mamma! Mene sinä toista puolta katua, minä toista!
He läksivät juoksemaan kumpikin omaa puoltaan etsien poikiaan. Kyllä he saivat juosta, sillä lyseon oppilaat olivat joutuneet aivan Pyynikin lähelle asti.
Täällä Mökö ja Luru näkivät isänsä ja äitinsä juoksevan ja huusivat:
— Hurraa, minne te nyt kippaatte sellaista kyytiä?
Ja sitten he kaikki huusivat ilosta.
Mutta isä ja äiti Kiljunen ottivat lapsensa pois koulusta ja veivät kotiinsa, josta he sitten uudelleen veivät heidät Helsinkiin ja saivat heidät sijoitetuksi erääseen kouluun, jossa oli niin pahankurisia lapsia, ettei siellä huomattu laisinkaan erotusta Kiljusen poikien ja muiden välillä. Ja kun ei kukaan välittänyt heistä, niin eivät he enää sen jälkeen saaneet koulussa mitään merkillistä aikaan.
Kiljusen poikien jouluaatto
Kiljusen molemmat pojat, Mökö ja Luru, olivat joululomaksi tulleet kotiin kaupungista, jossa he kävivät koulua. Pulla, tuo heidän pyöreä ja paksu villakoiransa, oli ollut aivan hurjana ilosta nähdessään taas molemmat pojat.
Mökö ja Luru tuumivat kovasti, mitä he antaisivat äidilleen joululahjaksi, sillä jotain aivan erikoista he tahtoivat antaa. Kauan tuumailtuaan päätti Mökö antaa elävän kissan ja Luru pienen koiran. Kissa saisi pyydellä hiiriä ja koira olla äidin seurana, kun Pulla vietäisiin poikien mukaan. Kylästä he olivat ostaneet nämä molemmat elukat, ja jouluaattona siinä hämärän tultua meni kumpikin lahjaansa noutamaan.
Kiljusen kotona oli kaikki rauhallista, sillä eihän kukaan edeltäpäin tiennyt, mikä merkillinen jouluaatto oli tulossa, niin merkillinen, että kaikki Kiljusen seikkailut Helsingissä eivät olleet mitään sen rinnalla.