— Missä ovat meidän poikamme? huusi isä Kiljunen kokoontuneelle kansalle.
— Ne on viety Kuopioon, vastasi poliisi, joka piti järjestystä yllä.
— Mennään sitten Kuopioon, sanoi isä Kiljunen.
He joutuivat laivaan ja läksivät Saimaan kanavan kautta kulkemaan Kuopiota kohden. Matkalla ei heille tapahtunut mitään merkillistä, ei mitään muuta kuin että eräässä kohdassa isä Kiljunen tahtoi koettaa peränpitämistaitoaan, tarttui ruoteliin ja väänsi sen niin pitkälle sivullepäin kuin suinkin mahdollista. Silloin jostain tuntemattomasta syystä se ei enää liikkunutkaan. Kun oli täysi höyry päällä, niin alkoi laiva mennä keskellä selkää ympäri, ei yhtään eteenpäin, vaan aina vain ympäri. Täytyi pysäyttää kone, jotta voitiin korjata ruoteli.
Tietysti Kuopion satamassa oli väkeä hirveästi Kiljusten sinne tullessa. Kun ei poikia siellä ollut, niin menivät vanhemmat rautatielle ja läksivät Turkuun, jossa uskoivat poikainsa olevan.
Kun tieto heidän tulostaan saapui Turkuun, niin koottiin sotalaivoja satamaan ja kaikki kanuunat käännettiin kaupunkiin päin, sillä eihän tiennyt, mitä tapahtuisi, kun tämä herrasväki aina sai aikaan epäjärjestystä. Mutta eihän siellä mitään tapahtunut. Isä ja äiti Kiljunen läksivät heti Tampereelle.
Sen koulun rehtori, jonne Kiljusen pojat olivat tulleet Kiljanderin nimellä, oli lähtenyt matkalle. Kun siis isä ja äiti Kiljunen etsivät poikiaan, ei kukaan voinut sanoa, missä he olivat. Kaupungin valtuusto ei keksinyt mitään muuta keinoa tässä hädässä, kuin että kaikki Tampereen koulujen lapset pantiin riviin molemmin puolin katua asemalta alkaen, kosken yli vievän sillan poikki, pitkin Hämeenkatua aina Pyynikille asti.
Ja sitten isä ja äiti Kiljunen läksivät etsimään poikiaan. Tietysti kaikki liikenne oli kadulla seisautettu, liikkeet olivat suljetut, ihmisiä oli joka paikassa katsomassa ja ihmettelemässä. Se oli oikea juhlapäivä Tampereella.
— Täällä on hyvä järjestys, muuta ei voi sanoa, lausui isä Kiljunen äidille seisoessaan aseman portailla ja katsellessaan tätä hirveän pitkää lapsijonoa, joka ulottui pitkin katua niin pitkälle, kuin suinkin näki.
Tehtaiden pillit puhalsivat merkiksi, että kaikki oli kunnossa, ja silloin isä sanoi äidille: