— Tuollahan pojat ovat laivan katolla!
Laiva pääsi jatkamaan matkaansa Korkeasaareen, ja pojat otettiin katolta alas. Poliisimestari ensin aikoi tulla miehineen vartioimaan, mutta palasikin kaupunkiin.
Korkeasaaressa pojat juoksivat erilleen vanhemmistaan. Kun he näkivät kaikki eläimet häkeissään, tuli heidän niitä sääli ja he päättivät päästää ne vapaiksi. He olivat tottuneet käyristetyllä naulalla avaamaan lukkoja; nyt he etsivät nauloja, löysivätkin, ja tekivät niistä lukkojen avaajia.
Syntyipä saarella hälinää, kun kaikki pedot vähitellen tulivat häkeistään maalle. Ensin ne ajoivat ainoastaan toisiaan takaa, mutta lopulta ihmisiäkin, jotka peloissaan eivät tienneet, mihin olisivat paenneet.
Ihmisiä juoksi pitkin saarta, ja karhut, pukit, hirvet, sudet, ketut ja kaikki muut eläimet niiden jäljestä. Ihmiset parkuivat ja eläimet karjuivat.
Olipa se elämää!
Kun ei muita pakopaikkoja ollut, ja saarella oli paljon väkeä, niin ihmiset kiipesivät puihin. Ja pian näki kaikkialla puiden oksilla istuvia, itkeviä ja huutavia olentoja. Ja eläimet pitivät alhaalla hauskaa ja tanssivat saadessaan taas olla vapaudessaan.
Kiljusen isä ja äiti huusivat poikiaan, ja kuuluihan heidän huutonsa yli muiden huudon. Mökö ja Luru juoksivat ravintolan luo, jonka katolla isä ja äiti monen muun kanssa istuivat.
Pian levisi sana Helsinkiin tästä kauhistuksesta. Kaikki riensivät apuun, ja meri oli mustanaan laivoja ja veneitä, mutta kukaan ei uskaltanut nousta maihin. Lopulta tuli palokunta ja toi suuren höyryruiskunsa. Ruiskuttamalla vettä petojen päälle saatiin ne menemään takaisin häkkeihinsä. Ihmiset uskalsivat tulla puista alas ja juoksivat rantaan, jotta pääsivät laivoihin.
Vihdoin olivat kaikki muut eläimet häkeissään paitsi karhut, jotka eivät uskaltaneet mennä häkkiinsä. Siellä oli Pulla. Se oli sinne paennut petoja ja haukkua rähisi nyt siellä vimmatusti, niin että karhutkin pelkäsivät. Mökö ja Luru saivat sen sieltä pois, ja silloin saatiin karhutkin häkkiinsä, ja Korkeasaaressa oli taas rauhallista.