Kaikki ihmiset palasivat kaupunkiin, Kiljusen herrasväki myöskin. Päivä oli ollut niin rasittava, että he päättivät mennä varhain levolle. Heidän mielestään Helsinki oli hyvin hauska kaupunki ja ihmiset hyvin ystävällisiä, varsinkin poliisit, jotka aina seurasivat heitä. Yölläkin oli kaksi poliisia heidän ovensa takana vartioimassa, jotta he eivät pääsisi yöllä saamaan mitään odottamatonta aikaan.

Kiljuset olivat niin väsyneitä, etteivät olisi jaksaneetkaan mitään erikoista hommata. Mutta tuli aamu!

Kiljuset olivat levänneet, olivat sen vuoksi hyvällä tuulella, ja silloin oli täysi syy pelätä, että heille tapahtuisi taas jotain odottamatonta.

Ja tietysti tapahtui heti, kun pojat olivat päässeet vuoteistaan ylös!

He karkasivat käytävään. Poliisit olivat poissa. Nyt he arvelivat tuottavansa koko hotellille suuren ilon. Kylläpä olikin heidän tuottamansa ilo hyvin merkillinen. He alkoivat juosta pitkin hotellia ja huutaa:

— Tuli on irti! Tuli on irti!

Hotellissa oli hyvin paljon matkustajahuoneita, ja kaikista niistä juoksi ihmisiä ulos. Olipa siinä hälinää ja melua! Ja mitenkä nuo kaikki ihmiset olivat puettuja! Useimmat nousivat suoraan sängyistään ja juoksivat portaita alas! Naiset huusivat ja miehet huusivat pelosta ja kauhusta.

Mutta kun he huomasivat, että kaikki olikin ollut ainoastaan turhaa hälytystä, niin silloinpa vasta he oikein huusivatkin. Mutta nyt kiukusta. Kyllä oli hotellissa melua ja hälinää.

Hotellin isäntä käski Kiljusia muuttamaan vielä samana päivänä pois, sillä heidän olonsa teki koko hotellin rauhattomaksi.

Koko Kiljusen herrasväki, Pulla siihen luettuna, läksi nyt kaupungille, tietysti poliisin vartioimana. He alkoivat etsiä itselleen asuntoa kaupungin rauhallisimmalta puolelta, Kaivopuistosta. Isä Kiljusen mielestä olivat muut saaneet rauhattomuutta aikaan, eivätkä he.