Kauppatorilla he nousivat siihen raitiotievaunuun, joka menee
Kaivopuistoon päin. Vaunussa ei ollut ketään muuta kuin he.

Isä ja äiti menivät Pullan kanssa sisään. Mökö ja Luru vaununkuljettajan luo, vaunun etuosaan. Vaunun konduktööri meni siirtämään vaihdetta, jotta vaunu pääsisi Kaivopuiston raiteelle, sillä Kauppatorilta haarautuu raiteita moneen suuntaan.

Kun konduktööri oli siten vaunusta poissa ja kuljettaja hetkiseksi läksi hänkin torille, niin pojat tarttuivat siihen veiviin, jolla sähkö yhdistetään vaunun koneeseen. He väänsivät täyden sähkön koneeseen! Ja kyllä se tuntuikin heti! Vaunu oikein syöksyi eteenpäin. Sinne ne jäivät torille huutamaan sekä konduktööri että kuljettaja. Jo alkoivat Kiljusetkin huutaa, niin huimaavaa vauhtia mentiin rataa myöten eteenpäin. Pian oltiin Kaivopuiston kohdalla. Ja siitä Tehtaankatua eteenpäin.

Kiljusen vaunu sai pian kiinni edellä kulkevan vaunun, jonka täytyi, jotta ei tulisi yhteentörmäystä, vuorostaan lähteä samanlaista kyytiä eteenpäin.

Nyt ajoi kaksi vaunua hurjaa vauhtia perätysten.

Olipa se menoa! Niin sitä kiidettiin Laivurinkatua ja Fredrikinkatua ja Isoa-Roopertinkatua. Ja aina edellä kulkevat vaunut saivat nekin lähteä samaa kyytiä kulkemaan.

Se oli komeata menoa!

Erottajantorin kautta tultiin Ylioppilastalolle. Silloin oli vaunuja jo neljä. Siellä ne ajoivat edelleen menemään kaksi muuta vaunua, jotenka niitä nyt oli yhteensä kuusi.

Ja voi sitä menoa pitkin Aleksanterinkatua!

Kaikissa niissä viidessä vaunussa, jotka huhkivat Kiljusten vaunun edellä pakoon, soitettiin kelloa aivan yhtä päätä, ja vaunuissa olevat ihmiset huusivat ja parkuivat, ja kadulla huudettiin, ja koko kaupunki oli aivan mullinmallin kauhusta.