Ja niin Kiljuset pelkäsivät, että istuivat vain vaunussaan eivätkä edes huutaneet.
Kaikki kuusi vaunua tulivat Rautatientorille.
Ja koko tämä vaunurivi kiiti nyt eteenpäin ja ajaen yhä uusia vaunuja edellään, niin että niitä oli jo kahdeksan.
Kun tämä hurja, kaikkia kauhistuttava jono tuli Unioninkadulle ja
Pitkänsillan yli meni Sörnäisiin päin, niin oli vaunuja jo kymmenen.
Sörnäisten puolella on tehdas, josta johdetaan sähköä raitioteille. Siellä huomattiin ja kuultiin tämän joukon tulo, sillä kuulihan sen, kun kaikkien vaunujen kelloja soitettiin ja kaikki ihmiset huusivat. Tehtaassa seisautettiin heti sähkökoneet, ja silloin täytyi vaunujen itsestään pysähtyä.
Kaikki vaunuissa olleet ihmiset vapisivat vielä sittenkin, kun pääsivät ulos vaunuista ja kalpeita olivat Kiljusetkin.
He ajoivat ajurilla hotelliin, jossa ei enää tahdottu uskaltaa ottaa heitä vastaan. Pääsivät he sentään lepäämään tämän hurjan matkansa vaivoista.
Heidän levätessään oli suuri kansalaiskokous Suurtorilla, jossa keskusteltiin, miten Helsinki voisi vapautua Kiljusista, sillä kaikki aivan pelkäsivät, mitä he voivatkaan keksiä, jos saavat jäädä. Kun he eivät olleet tehneet mitään suorastaan lakia rikkovaa, niin ei heitä voitu rangaistakaan. Aiottiin antaa heille kaupungin puolesta vapaa asunto ja ruoka hotellissa, jos he suostuisivat aina pysymään siellä. Mutta kun hotellin isäntä ei mistään hinnasta tahtonut pitää Kiljusen perhettä luonaan, niin päätettiin pyytää heitä lähtemään pois Helsingistä.
Pyyntöä tekemään läksi poliisimestari, pormestari ja valtioneuvoston puheenjohtaja. Kiljusille luvattiin ylimääräinen juna kotiin.
Isä ja äiti Kiljunen olivat aivan liikutettuja tästä kunnianosoituksesta. He pakkasivat tavaransa matkakirstuun ja läksivät rautatieasemalle.