Isä Kiljunen luuli suurta bassoviulua kestäväksi ja loikkasi sen päälle. Kuului vain rämähdys, kun se halkesi, ja isä Kiljunen joutui johonkin pahaan rakoon. Äiti Kiljunen joutui keskelle torvikasaa, ja ne sotkeutuivat hänen jalkoihinsa.
Koko yleisö ryntäsi katsomaan, miten Kiljusten oli käynyt, näyttelijät tekivät samoin näyttämön puolella, ja niiden joukossa Pulla etumaisena katsoi alas orkesteriin ja ulvoi sydäntävihlovasti nähdessään rakkaan isäntäväkensä tällaisessa kurjassa tilassa.
Mutta eivät Kiljuset hätääntyneet. Pian he olivat taas jaloillaan ja alkoivat pyrkiä näyttämölle. Sieltä ojennettiin heille käsiä ja kiskottiin ylöspäin. Kun he sitten olivat tulleet näyttämölle, niin Pulla haukkui ilosta ja yleisö taputti käsiään.
Kiljusten osaksi tuli sellaisia suosionosoituksia, että he saivat tulla monta kertaa kiittämään yleisöä. Rivissä he seisoivat pituuden mukaan. Ensin äiti, sitten isä, sitten Luru ja Mökö ja viimeiseksi Pulla, joka herrasväkensä kumartaessa yleisölle aina nousi takajaloilleen istumaan ja räpytteli etukäpäliään.
Kun kaikki kerran kuitenkin loppuu, niin loppui kättenkin taputus. Kiljuset pantiin erikoiseen aitioon, josta he eivät päässeet minnekään liikkumaan. Ja kummallista kyllä eivät he saaneetkaan enää mitään muuta häiriötä aikaan sinä iltana.
Mutta kun yleisö poistui teatterista, niin kaikki sanoivat, ettei heillä Kansallisteatterissa ole koskaan ollut niin huvittavaa iltaa.
Viimeksi lähtivät Kiljuset. Kun he olivat ottaneet jälleen huostaansa rattaat, joiden päällä oli ruokalaatikko, niin he alkoivat ajatella, minne menisivät yöksi, sillä olihan jo myöhä ja heidän oli uni. Hotelliin he eivät tahtoneet, senhän he olivat päättäneet jo kotoa lähtiessään.
Vastapäätä teatteria on Ateneum. Heidän tultuaan sen eteen otti äiti Kiljunen taskustaan avainkimpun, joka sinne oli jäänyt, ja ajattelematta laisinkaan, oliko se sopivaa vai ei, avasi Ateneumin oven. He menivät aivan rauhallisesti sisään ja ottivat ruokalaatikon kärryineen mukaansa.
Ateneumin porraskäytävässä on suuri joukko kuvapatsaita. Niitäkös Pulla alkoi haukkua, sillä eihän se sellaisia ennen ollut nähnyt, sillä totisesti Kiljusen talossa ei mikään kuvapatsas olisikaan pysynyt ehjänä. Pulla luuli niitä jonkinlaisiksi valkoisiksi kummituksiksi ja rähisi niille oikein voimiensa takaa.
Sitten alkoi Pulla ravata portaita ylös, ja koko herrasväki seurasi juoksujalkaa. Portaat olivat hyvin korkeat. He olivat päässeet jo melkein niiden yläpäähän, kun pimeässä isä Kiljunen horjahti ja alkoi kieriä portaita alas. Kun hän oli lihava, niin hän hyppeli kuin suuri pallo. Äiti Kiljunen säikähtyi tästä niin pahanpäiväisesti, että kaatui hänkin. Ja kun hän oli pitkä ja laiha, mukkelehti hän niin, että hameet hulmusivat hänen ympärillään. Mökö ja Luru tarttuivat toisiinsa kiinni ja tulivat yhtenä keränä alas. Mutta Pulla jäi portaitten yläpäähän ja haukkui minkä suinkin jaksoi. Se oli varmasti vakuutettu siitä, että herrasväki oli tämän kierimisen keksinyt huvittaakseen häntä.