Pelosta olivat kaikki vapisseet sinä kertana, kun he ensimmäisen käyntinsä jälkeen läksivät, mutta nyt ei ollut enää pelkoa, vaan ihailua, sillä tämä herrasväki oli kiireellään ja huutamisellaan sekä komentamisellaan pelastanut suuren osan kaupunkia.
Asemalla oli ääretön joukko ihmisiä katsomassa heidän lähtöään. Sinne oli rakennettu lava ja siinä puhuttiin yleisölle, torvisoittokunnat soittivat ja yleisö lauloi. Ja kun Kiljusen herrasväki astui asemaa kohden, silloin kaikki heiluttivat hattujaan ja hurrasivat. Asemalla oli punainen matto, jota myöten Kiljuset astuivat vaunuun, joka heitä varten oli varattu.
Sinne tultuaan he kaipasivat kyllä ruokalaatikkoaan, sillä tässä mellakassa oli heidän jo tullut nälkä. Mutta tämänkin oli Helsingin kaupunki ottanut varteen, ja junassa tarjottiin heille oikein hienot päivälliset. Pullakin söi silloin niin paljon, että töin tuskin pääsi enää kulkemaan.
Kotona odotti heitä Susanna, tuo poikien kissa. Tälle kerrottiin koko matka aivan alusta alkaen. Ja kyllä Susanna silloin pääsi selville siitä, että sen herrasväki oli tavallista erikoisempaa joukkoa.
Kaikissa sanomalehdissä oli ylistyskirjoituksia Kiljusista. Samalla kuitenkin toivottiin, ettei tämä herrasväki enää suurella joukolla tulisi Helsinkiin, koska huomio, minkä he herättivät, on liian suuri.
— Sellaista se on, kun on kuuluisa, sanoi isä Kiljunen tämän luettuaan. — He tahtovat, että me kävisimme siellä useammin, ja toivovat sen vuoksi, että aina joku meistä olisi siellä.
Näin he ymmärsivät oman arvonsa. Ja hyvähän on, kun jokainen on itseensä tyytyväinen.
Kiljusen herrasväen markkinamatka
Kiljusen herrasväen teki mieli lähteä läheiseen kaupunkiin syysmarkkinoille. Eihän sellainen matka mitään erikoista ollut, sillä ainahan maalaiset käyvät markkinoilla, mutta Kiljusen pojat eivät koskaan ennen olleet nähneet tätä hauskuutta.
Markkinoille ihmiset lähtevät sekä myymään että ostamaan. Kyllähän Kiljuset tiesivät, että he aina siellä voivat jotain ostaa, sillä tarvitaanhan taloudessa kaikenlaista, mutta siitä syntyi suuri kysymys, mitä he voisivat myydä. Kauan tuumailtuaan sanoi Mökö: