Pulla tuotiin, sen kaulaan pantiin nuora ja nuora sidottiin kehtoon kiinni. Pulla ei pitänyt laisinkaan tästä hommasta ja hyppeli vimmatusti, jolloin kehto joutui kovaan liikkeeseen.
— Kyllä se nyt heiluu, sanoi Luru.
Ja tyytyväisinä läksivät pojat leikkimään.
Pulla haukkui vimmatusti ja tahtoi seurata heitä. Kun pojat olivat kadonneet, jäi se istumaan kehdon alle.
Kylän koiria kulki ohitse, näkivät Pullan ja tulivat sitä tervehtimään. Jostakin tuntemattomasta syystä syntyi silloin kova rähäkkä koirien kanssa. Pulla koetti iskeä niihin hampaillaan, nämä hyökkäsivät Pullan kimppuun, ja kohta olivat kaikki yhtenä keränä, jolloin kori tietysti heilui aivan vimmatusti.
Pojat kuulivat tämän ja riensivät katsomaan. He saapuivat juuri parahiksi näkemään, kuinka kehto kallistui aivan peloittavassa määrässä ja Plättä alkoi painua sen toiselle laidalle. Samassa Pulla nykäisi, ja pläiskis, putosi Plättä keskelle koiraparvea. Se moksahti erään suuren villakoiran niskaan suulleen ja hädissään tarrasi sen tuuheaan turkkiin kiinni.
Aijai, kuinka villakoira säikähtyi! Se oikein kiisi pakoon. Tietysti. Plättä, jolla oli kovat kourat, piti kiinni koiran karvoista, jotta ei putoaisi.
Ja koira meni eteenpäin ja Plättä sen selässä.
— No, nyt juoksuun! huusi Luru.
Molemmat pojat kiitämään jäljestä. Kyllä se oli huimaa menoa, kun Kiljusen pojat kerrankin juoksivat oikein täyttä totta. Koira meni ulvoen aivan kuin hullu eteenpäin, pojat menivät, niin että kintut vilisivät jäljestä. Koira hyppäsi aidan yli ja Plätän paita vain hulmusi kun se keikahti kauniisti mennessään koiran selässä myöskin aidan yli.