Ihan kaikki tavarat tuotiin pihalle. Eihän kukaan voinut uskoa, että tutti olisi kukkien keskellä tai että se olisi kattolampussa, mutta nekin laahattiin pihalle. Viimeksi oli jäljellä enää vain Plättä ja hänen kehtonsa. Kun herrasväki meni sitä nostamaan, niin mitä he näkivätkään?
Niin, mitä he näkivätkään?
Plätän istumassa kehdossaan ja tuttinsa suussaan. Se oli pudonnut kehtoon, mistä Plättä oli sen löytänyt ja pannut taas suuhunsa.
Plättä ihmeolentona
Vanhemmilla on usein tapana opettaa lapsiaan aivan kuin koiria tekemään kaikenlaisia pikkuisia temppuja. Jos Kiljusen herrasväki monessa suhteessa erosi kaikista muista ihmisistä, niin tässä suhteessa he ainakin olivat aivan samanlaisia. Heidän suurin ilonsa oli saada Plättä päästelemään kaikenlaisia ääniä ja tekemään kaikenlaisia liikkeitä. On aivan turhaa niitä selittää, sillä ne olivat juuri samoja, joita kaikki pikkulapset tekevät vanhempiensa kehoituksesta.
Plättä oli hyvin oppivainen, siitä tuli oikein taitava. Juuri tämä seikka herätti eräänä päivänä pojissa oivallisen tuuman. He eivät olleet koskaan ennen nähneet pikkulapsia ja siis uskoivat, että heidän sisarensa oli aivan merkillinen. Ja kun jokin olento oli merkillinen, niin saattoi sen avulla ansaita rahaa.
Pojat päättivät lähteä Helsinkiin Plättää näyttämään.
Mutta kun he tiesivät, etteivät vanhempansa koskaan antaisi siihen lupaa, päättivät he salavihkaa lähteä matkalle.
Eräänä päivänä sanoi Luru äidilleen:
— Saammeko viedä Plätän leikkimään kanssamme?