— Tietysti saatte, lausui äiti, joka muisti, miten hyvin pojat olivat
Plättää hoitaneet vanhempien poissaollessa.
Luru otti siis Plätän kainaloonsa ja läksi hänen kanssaan tallin taakse. Täällä Mökö odotti häntä suuren kannellisen korin kanssa. Tähän pantiin Plättä ja kansi sen päälle. Jotta lapsen olisi mukava korissa olla, oli sinne pantu ruohoja.
— Ja nyt asemalle! sanoi Luru.
— Emme me jaksa roikottaa tätä lihaklönttiä sinne asti, sanoi Mökö.
Ottakaamme hevonen.
He ottivat hevosen tallista, nousivat sen selkään molemmat ja ottivat korin syliinsä. Ja nyt lähdettiin täyttä laukkaa ajamaan.
Heidän saapuessaan lähelle asemaa sanoi Luru:
— Kyllä ne arvaavat, että olemme tätä tietä menneet, ja tahtovat pidättää meidät Lähdetäänkin maantietä myöten Helsinkiin koska meillä kerran on hevonen.
— Lähdetään vain, sanoi Mökö.
Ja he lähtivät.
Tällä välin oli äiti Kiljunen kaivannu Plättää ja etsi sitä kaikkialta. He huutelivat, ei mistään kuulunut vastausta. He etsivät, missään ei ollut poikia eikä Plättää.