Mutta vähän ajan päästä lehmä pysähtyi aivan kokonaan.
Molemmat Kiljuset miettivät, mitä he nyt tekevät. Äiti muisti silloin, millä tavalla hän ennen oli saanut lehmän seuraamaan itseään. Hän otti tien vierestä heinätukon ja pitäen sitä lehmän suun edessä sai tämän heti lähtemään liikkeelle. Mutta kun lehmä koko ajan siinä astellessaan söi, niin täytyi yhtä päätä myös koota heiniä. Jouduttaakseen matkaansa sopivat Kiljuset asiasta siten, että isä keräili heiniä ja äiti piti niitä lehmän suun edessä.
Ja tällä tavalla he pääsivät eteenpäin. Lehmä ei enää kertaakaan pysähtynyt. Mutta matkaan asemalle, jonka he kävellen olisivat suorittaneet kahdessa tunnissa, tarvittiin nyt kuusi tuntia.
Vihdoin viimein he saapuivat asemalle ja kiiruhtivat heti asemapäälliköltä tiedustamaan, olivatko Mökö ja Luru Plätän kanssa matkustaneet junalla jonnekinpäin. Kukaan ei ollut heitä nähnyt. Isä ja äiti Kiljusen suru oli hyvin suuri. Asemapäällikkö silloin keksi keinon. Hän sähkötti Helsinkiin ja sieltä sähkötettiin kaikille asemille ja kaikille maan nimismiehille, että jos jossain näkyisi kaksi hyvin puettua poikaa kuljettamassa pikkuista tyttöä, heidät otettaisiin kiinni. Isä ja äiti Kiljunen olivat laatineet itse sähkösanoman. Heidän mielestään ei mitenkään voinut sanoa heidän pojistaan, että ne olivat roivisen näköisiä, ja siksi pantiin sähkösanomaan: kaksi hyvin puettua poikaa.
Tämän toimitettuaan he rauhallisella mielellä alkoivat pyrkiä kotiaan kohden. Kyllä Mökö ja Luru ehdottomasti jostakin saataisiin kiinni, koska kaikkialle maassa oli lähetetty heistä tiedonanto.
Jos he hitaasti olivat päässeet asemalle, niin se oli vielä tulista kiirettä verrattuna kotimatkaan. Lehmä ei enää välittänyt ruohosta, vaan tahtoi itse käydä naukkailemassa. Ja se meni minne se itse halusi ja viipyi niin kauan kuin se itse tahtoi. Se kääntyi joka tienhaarassa ja meni joka polkua myöten. Sarvista vetämälläkään ei sitä saanut enää menemään sinne minne herrasväki tahtoi. Lopulta Kiljuset nöyrinä alistuivat seuraamaan lehmänsä oikkuja. He risteilivät kautta pitäjän ja saapuivat viimein kotiin.
He olivat tarvinneet kotimatkaa varten viisi päivää. Se on ihan totta, he tarvitsivat todellakin viisi päivää.
Tällä välin Mökö ja Luru ajoivat hevosen selässä Helsinkiä kohden.
Plättä keinui mukavasti korissa ja nukkui koko ajan.
Heidän ajaessaan erään Helsingin lähellä olevan aseman ohi katseli asemapäällikkö, joka oli saanut tiedon karanneista pojista, pitkään heihin, mutta kun Mökö ja Luru eivät olleet hyvin puettuja ja kun missään ei näkynyt pikkuista tyttöä heidän mukanaan, ei hän näitä pidättänyt.
Pojat tulivat Helsinkiin ja menivät heti paikalla hevosineen
Senaatintorille, joka oli heille hyvin tuttu entisistä seikkailuista.