— Plättä on meidän kauppamme, jonka Pietari tahtoo anastaa!
Lähtö kotia kohden oli suurenmoinen. Asemalla oli tungokseen asti väkeä ja kaikki hurrasivat.
Matkalla isä Kiljunen pidätti junan jokaisella asemalla ja pysäkillä ottaakseen vastaan lähetystöt, jotka saapuivat Kiljusia tervehtimään.
Kun he, junan viivyttyä kahdeksan tuntia yli määräajan matkallaan, viimein saapuivat kotiasemalleen, sanoi isä Kiljunen:
— Nyt me olemme saaneet nähdä, että me olemme oikea kuva tästä kansasta. Paljon touhua, hyvin paljon touhua. Siksi meistä pidetään.
Mutta viisaat sanoivat, että hänen olisi pitänyt lisätä:
— Paljon touhua ja suurta itserakkautta! Paljon touhua ja vähän tulosta!
Mutta sellaista ei isä Kiljunen osannut ajatellakaan. Hän oli hyvin tyytyväinen, kun näyttelijät pyysivät senaatilta apurahaa, voidakseen tehdä näytelmätaiteellisia tutkimuksia Kiljusen herrasväen johdolla.
Vähitellen ihmiset unohtivat Kiljuset ja heidän näytäntönsä, mutta eduskunta sai pitää heistä muistona nimen: Retkulaiset! Ja tätä nimeä käytettiin aina silloin, kun he touhusivat turhaan ja retkuivat asioissa samalla kohtaa pääsemättä koskaan sen pitemmälle.