— Sellaiset luonteet kuin minä, valikoimme aina väärin.
— Kuinka sinä niin voit sanoa?
— Me voimme verrattoman hyvin ymmärtää toisia ihmisiä. Me näemme heissä kaikki suuret ja hyvät ominaisuudet huononkin alta. Voimme siis monelle olla suoranaisena oppaana ja tukena. Mutta kun valikoimme elämäntoveria, niin silloin olemme sokeita, sillä silloin ei enää järki määrää tekojamme vaan tunne, ja tunne on meissä aina harhaan viepä. Ystävämme voimme valita hyvästi, mutta huonosti vaimot. Mutta eihän tämä kaikki ole pääasiassa määräämässä, miksi tahdon kuolla. Siihen on aivan toiset syyt olemassa. Minä uskoin tavattoman hyvää ihmisistä ja tahdoin uhrautua suurelle asialle — sinä et tiedä kuinka lapsellisen isänmaallinen minä vieläkin olen täysi-ikäisenä miehenä — mutta uhrautua jollekin asialle, se on samaa, kuin antautua toisten lypsylehmäksi. Kaikkine suurine ja puhtaine harrastuksineni olenkin aina ollut valtaan pyrkijöitten kätyrinä.
— Mutta kun tämän kaiken tiedät, niin etkö silloin voi järjestää elämääsi uudella tavalla?
Hän hymyili omituisesti ja vastasi:
— Ihminen tietää niin paljon yhtä ja toista omasta itsestään, jota hän ei kuitenkaan voi muuttaa. Voisinhan olla aivan niinkuin muutkin, voisinhan ansaita rahoja työlläni ja joutoajan käyttää saamieni rahojen tuhlaamiseen, mutta silloinhan vain tarpeettomasti olisin olemassa, enkä elämästä nauttisi vähääkään, ja samalla ehkä olisin toisen tiellä, joka on minua etevämpi. Elämällä ei ole minun silmissäni enään mitään tarkoitusta. Siksi tahdon lähteä siitä pois.
— Mutta olethan kirjallisessa tuotannossasi…
— Siinä pienessä, joka on ollut…
— Pienessä kyllä, mutta siksi huomattavassa, olethan siinä aina saarnannut juuri elämän iloa.
— Paratiisin ulkopuolella on niin hyvä puhua paratiisista! Optimistisimpiä kirjoja kirjoittavat aina pessimistit. Jos he olisivat todellakin optimistia, niin miksi he siitä enää kirjoittaisivat, mieluummin eläisivät itse kaiken. Mutta juuri tuon tuotantoni tähden täytyy minun kadota maailmasta. Jos jatkan elämää, jos kirjotan kirjoja, niin väitän kaiken ennen kirjoittamani valheeksi. Jokainen suurikin mies kieltää oppinsa viimeisellä hetkellä, sillä kaikki opit ovat teoriioja, jotka eivät koskaan sovi yhteen elämän kanssa. Mutta kun olen vapaa-ajattelija, niin tahdon edes jollain tavoin elää kuolemani jälkeen, ja se voi tapahtua ainoastaan juuri noiden muutamien kirjojeni kautta. Jos oman käden kautta kuolen, niin kadottavat kirjani kaiken merkityksen. Minun täytyy kadota, aivan kuin kohtalon julma käsi riistäisi minut elämästä.