Kaksi synnytystä saman vuorokauden kuluessa. Molemmat niin erilaisia kuin suinkin ajatella saattaa. Toinen tapaus oli normaleista normalin, toinen tuollainen nykyaikainen sairaalloinen synnytys.
Noiden terveiden ihmisten luona olin tietysti hyvin tyytyväinen. Tällaisissa tapauksissa on lääkäri melkein onnellinen, kun häntä ei tarvita, kun hän näkee, että terve luonto toimii itsestään.
Vaimo synnytti ensi kertaa ja oli senvuoksi hiukan levoton. Kaikki kävi aivan säännöllisesti. Kun hän oli ollut tutkittavanani, tiesin jo aikoja sitten, ettei mitään odottamatonta tule tapahtumaan.
Yhtä kaikki he vaivasivat minua luokseen. Ymmärränhän minä niin hyvin tuon nuorissa aviopuolisoissa ilmenevän heikkouden. He ovat niin ihmeissään siitä, että luonto heidän kauttaan toimii loistavimman ihmeensä, että he ottavat kaiken aivan hassunkurisesti vastaan. Molemmat aviopuolisot pelkäävät ja ovat hiukan kiihoittuneita. Jos siihen aikaan pyytäisi heitä omantuntonsa nimessä vastaamaan, mikä asia on maailman tärkein, niin he ehdottomasti sanoisivat: juuri tämä synnytys!
No, senhän minä kyllä ymmärrän. Kaikki kävi normaalisti. Synnytys oli helppo ja lapsi terve.
Olen tottunut laskemaan miehen kunnollisuuden siitä, kuinka levoton hän on vaimonsa synnyttäessä. Eihän tämä määritelmä ole aina aivan paikkaansa pitävä, mutta huvikseen jakaa ihmisiä senkin mukaan eri luokkiin. Ensimäisen lapsen syntyessä perheeseen pitää tämä määritelmä aina paikkansa. Kunnon mies kärsii hirveitä sielullisia tuskia ja tuntee itsensä jollain tavoin syylliseksi. Tämäkin aviomies oli aivan kuin päästä sekaisin. Hän oli tietysti ennen synnytystä lukenut kaikenlaisia lääketieteellisiä kirjoja, ymmärtänyt ne osaksi väärin, kuvitteli kaikki mahdolliset lisätaudit ja kysyi minun mielipidettäni niiden suhteen. Olisi tehnyt mieleni melkein haukkua häntä, ellen niin hyvin olisi ymmärtänyt hänen mielentilaansa. Kun kaikki oli onnellisesti suoritettu, kätilö pesi lasta, ja minä jo olin eteisessä, riensi mies minulle maksamaan. Minua suorastaan huvitti tuo kiire, jolla hän tahtoi palkkioni suorittaa. Olisi pysynyt rouvansa luona ja tullut jonain muuna päivänä maksamaan. Se olisi ollut järkevämpää. Mutta tuo terve mies, joka terveessä naisessa oli synnyttänyt terveen lapsen, oli koomillisessa isänilossaan minulle hyvin sympaattinen. Keskellä sitä peloittavan suurta puutteellisuutta, jonka lääkäri ehdottomasti tulee näkemään, oli hän aivan kuin keidas erämaassa.
Ensin teki mieleni hiukan häntä rangaista siitä, että hän parina yönä oli aivan tarpeettomasti minua vaivannut saapumaan vaimoaan katsomaan, mutta kun näin hänet tuossa edessäni ylpeänä isänarvostaan — kuinka koomillinen onkaan mies ensi kertaa isäksi tultuaan, kun kaikki on onnellisesti saatu loppuun, luulee hän olevansa tärkein henkilö koko jutussa! — ja tiesin, että perheenlisäys aina tuottaa odottamattomia menoja sekä että hänellä ei suinkaan ollut liikoja varoja, sanoin:
— Ette ole minulle mitään velkaa. Minä mielelläni autan terveitä ihmisiä.
Hän tietysti kiitteli ja tahtoi melkein väkipakolla minulle maksaa. Kummallista, kuinka järkevät ja kunnon ihmiset luulevat, että heidän sittenkin täytyy tarjota rahaa, kun toinen on kieltäytynyt sitä vastaanottamasta! Aivan kuin ilmaiseksi tekeminen ei olisi paljoa rakkaampaa kuin maksun edestä!
Siinä sitten käteltiin ja kumarreltiin. Hän ei millään tavalla tahtonut eroittaa kättäni kädestään, mutta kuitenkin näytti maa polttavan hänen jalkojensa alla, ja kun olin painamassa ulko-ovea kiinni, oli hän jo juoksemassa vaimonsa luokse.