Täältä oli minun mentävä toisen potilaan luo.
Oli sekin avioliitto! Miehellä oli aikoinaan ollut syfilis, joka kyllä oli parantunut, niinkuin se saattaa parantua, siten, että milloin tahansa voi puhjeta esiin. Nainen oli hysteerinen. Se oli sellainen yhdistelmä inhimillistä kurjuutta, että sen voi hyväksyä ainoastaan kirkko, joka antaa kelle tahansa luvan mennä naimisiin.
Että he tahtoivat saada nautinnon osakseen, sen minä ymmärrän. Ihmisiähän hekin ovat ja kaipasivat sensatsionia suuremmassa määrässä kuin moni terve, mutta että he tahtoivat saada lapsia itselleen, se oli jotain käsittämätöntä senvuoksi, että he molemmat pitivät itseään perin intelligentteinä; jos yleensä intelligenttisyyttä ja uskonnollisuutta voi sovittaa yhteen, sillä he olivat hyvin uskonnollisia, ja joka kerta, siellä käydessäni ja rouvaa tutkiessani, sain kelpo annoksen raamatunlauseita niskaani. Niinkuin raamatulla olisi mitään tekemistä luonnon laatiman prosessin kanssa. Toisinaan tulin ajatelleeksi, että tuo mies uskoi aviollisen yhdyselämän kautta sovittavansa ne nuoruuden hairahdukset, joista hänen tautinsa oli ollut seuraus, uskonnollisuudella laastaroivan elämänsä, luullen olevansa oikeutettu sellaiseenkin, joka sotii selvimpiä eetillisiä periaatteita vastaan.
Synnytys oli tietysti hyvin vaikea, niinkuin olin arvannutkin. Kätilöllä ja minulla oli työtä pitkäksi aikaa. Mies katseli kalpeana kädet ristissä puuhiamme. Olen varma siitä, että hän rukoili.
Kun lapsi oli syntynyt, vein sen toiseen huoneeseen ja jätin hoitajattaren virvoittelemaan tainnoksiin mennyttä äitiä. Lapsi parka! Syvällä säälillä häntä katselin. Hän oli selvästi perinyt isältään liian paljon. Kasvoissa oli jokseenkin selvänä tuo erikoinen muoto, joka syfilististen isien lapsilla useinkin on. Hän oli jo edeltäkäsin määrätty tulemaan onnettomaksi maailmassa. Joko hän saisi periä isänsä taudin jossain muodossa tai tulee hänestä henkisesti vaillinainen olento. Ainoastaan jonkun kummallisen sattuman kautta voisi tämän vaillinaisuuden ohella olla jokin erikoinen ominaisuus, jonka kautta hän voisi saavuttaa elämässä ehkäpä suurtakin, sillä ostetaanhan nerokkaisuus usein vaillinaisuuksien kustannuksella, mutta tämä mahdollisuus oli tavattoman pieni, koska hänen äitinsä oli hysteerinen, jonka kautta hänen hermostonsa tulee heikoksi.
Mitä tehdä? Olin auttanut maailmaan olennon, josta joka tapauksessa tulee onneton ihminen, miehen, joka kirkon ja yhteiskunnan luvalla voi jatkaa kurjaa ja heikkoa ihmissukua ja moniin polviin jättää henkisten puutteellisuuksiensa jäljet. Kuinka minä vihasin elämää tällaisessa puutteellisessa muodossa, tuota elämää, jota lääkärivalan nojalla olin pakoitettu pitämään yllä. Nyt tunsin todellakin aivan todeksi sen, että me lääkärit olemme yhteiskunnan suurimmat viholliset, me kun pidämme hengissä kaikki kurjat ja vaivaiset ja annamme heille tilaisuuden varttua niin vanhoiksi, että voivat maailmaan tuottaa lisää vaillinaisia ihmisiä.
Kirottu lääkärivala! Minun teki mieleni tappaa tuo lapsi! En ollut koskaan ennen sellaista tehnyt, vaikka epäilinkin, että virkaveljeni monasti ryhtyvät sellaiseen keinoon vastoin lakia. Tuo senttimenttalisuus, joka niin usein piilee meissä ihmisissä luonteemme pohjalla ja tuppautuu selvän järjen tielle, se nytkin tuli minua kiusaamaan.
Onko lääkärillä oikeutta estää jo elämään astunutta olentoa sitä jatkamasta? Samassa ehdottomasti tulin ajatelleeksi, että tuo lapsi kerran kuitenkin tulee kaipaamaan kuolemaa, huomatessaan, että elämä ei anna hänelle kaikkea sitä, minkä se muille antaa, ja silloin hän kiroo niitä, jotka ovat hänet maailmaan tuottaneet, ja saavuttaakseen edes jotain onnea, rikkoo yhteiskunnalliset lait tavalla tai toisella.
Ei, sellainen ei saa elää!
Samassa sai lapsi ankaran kouristuksen. Vaikka sen ei tarvinnutkaan merkitä sitä, että se saisi kaatuvataudin, niin saattoi se olla sen ensimäinen enne.