— Minä vein kirjan hänelle. Kun hän on lukenut siitä sen kohdan, mikä tähän tautiin kuuluu, niin kyllä hän minulle selvän totuuden sanoo. Ja jos silloin tulee ilmi, että tohtori vain pahuudessa tahtoo olla leikkaamatta, niin saattaa tästä tulla vielä paljon ikävyyksiä, sillä minä en suinkaan jätä asiaa kesken. Onhan tässä maassa toki vielä laki ja oikeus, joka turvaa ihmistä kaikenlaisia juonia vastaan.
Päätin jollain tavoin koettaa lauhduttaa hänen mieltään ja sanoin senvuoksi:
— Tiedän kyllä, että oppimattomina ja lääketieteeseen perehtymättöminä voitte sekä Te että kirkkoherra löytää kirjasta kaikenlaista tukea mitä julkeimmille väitteille, mutta minä en niitä pelkää. Jos Teillä on hiukankaan sydäntä omaa lastanne kohtaan, niin ajatelkaahan toki hänen tulevaisuuttaan.
— Onko lapsi minun vai eikö ole? Totta kai minulla on oikeus tehdä sen tulevaisuus sellaiseksi kun itse tahdon. Se ei kuulu tohtoriin.
Miksi en saanut tuota miestä lähettää hulluinhuoneeseen?
Hänen vaimonsa oli kalpeana kuunnellut keskusteluamme. Hän yhtyi nyt arasti puheeseen:
— Jos tohtori sanoo, että Heikistä tulee elinajakseen rampa ja vaivainen, ja kai hän tietää mitä sanoo, niin antaa jumalan korjata hänet pois kärsimästä.
— Ole siinä sekaantumatta. Et sinä tätä ymmärrä, karjasi mies vaimolleen. Tässä ei ole kysymys Heikistä, mutta siitä, saanko minä oikeutta vai ei.
Sitte hän kääntyi puoleeni ja sanoi uhkaavasti:
— Kyllä minä ymmärrän. Tohtori luulee olevansa sellainen suuri herra tässä kaupungissa, että kukaan ei saa sanoa yhtään mitään, vaan kaikkien täytyy taipua. Mutta kas, minä en taivukkaan. Minä tiedän, mikä on oikeus, ja mitä minulla on oikeus vaatia. Kun kerran tohtori on kaupungin lääkäri ja saa kunnalta palkkansa, niin on tohtorin tehtävä kaikki, mitä häneltä virassaan vaaditaan. Ei sitä tässä vaan sillä lailla vastustella.