— Lapsi on kuollut, sanoi hän.
— Minä arvasin, että niin kävi, vastasin minä. Tunsin itseni kummallisen rauhalliseksi jopa onnelliseksikin, lähtiessäni talosta pois. Itsetietoisesti, ilman suorastaan pakoittavaa syytä olin rikkonut lääkärivalan. Mutta yhtäkaikki olin varma siitä, että olin menetellyt oikein.
Nukuin yöni hyvin ja rauhallisesti.
Seuraavana aamuna, tullessani työhuoneeseeni, oli sen pöydällä yksinkertainen kauppiaalta ostettu maljakko, jonka hintalappukin, neljä markkaa, oli jäänyt jälelle ja maljakossa oli joukko ruusuja. Palvelijattareni ilmoitti tuon edellisen isän tuoneen ne minulle sinä aikana, jona olin jälkimäisen luona. Jos olisin ottanut tavallisen maksun, olisin ottanut sata markkaa. Mies osti neljän markan maljakon ja siihen luultavasti kuuden markan edestä ruusuja. Käytännöllinen mies! Hän olisi kotinsa eteisessä ensi ilossaan kyllä maksanut minulle sata markkaa, mutta sitten hän ennätti miettiä asiaa ja käytti lahjaan kymmenen markkaa. Suoraan tunnustan, että hän siinä teki oikein.
Kukkien ohella oli pieni lappu, hiukan rypistynyt, vaikka sitä olikin koetettu silittää. Nuori äiti oli vuoteellaan omakätisesti kirjoittanut siihen nimensä ja sanan: "Kiitos!"
Mikä lapsellinen käsiala! Luulin hänellä olevan kehittyneemmän. Tuollainen oikea nainen, joka on luotu synnyttämään terveitä lapsia, tekee aina kehittyneemmän vaikutuksen, kuin mitä hän onkaan. Puhdas naisellisuus on tavallaan jonkinmoinen lumoava veren aateluus, joka tasoittaa kehityksen puutteellisuudet.
Sanomalehdissä oli tuon toisen isän lähettämä kuolinilmoitus ja sen alla: "Herra antoi Herra otti j.n.e." Tietysti he sillä nyt lohduttivat itseään!
Heidän lapsensa kuolemasta oli heille mielestäni suorastaan hyötyä ja tuskin he arvaavatkaan, kuinka monesta ikävyydestä heidät säästin. Lääkärit ainoastaan tällaisen kuoleman kautta kadottivat, sillä eläähän lääkäri pääasiassa ihmiskunnan puutteellisten olentojen kustannuksella.
HENKISESTI VARARIKKOINEN
Tuon näköinen siis oli hänen aviovaimonsa, josta hän minulle oli puhunut jo ennen kuin tämän kanssa menikään naimisiin! Hän oli silloin hiukan pahastunut, kun epäilin, voiko hän sellaisen naisen kanssa tulla onnelliseksi, olihan hän ollut tarjoilijattarena ravintolassa. Enhän minä tahtonut tuota naista tuomita, mutta tiesinhän, että sellainen toimiala jättää aina sieluun jotain jälkiä, ja tiesinhän myöskin, ettei kenenkään kunniallisen naisen ole pakko tälle alalle antautua.