— Tietysti minä sen teen, koska sinä niin tahdot.
Kääntyen minun puoleeni sanoi hän:
— Ehkä menemme konttoorin puolelle keskustelemaan.
Varsinainen konttooriaika oli jo päättynyt. Tiesimme siis saavamme olla aivan rauhassa. Kun olimme istuutuneet, alkoi hän:
— Te tiedätte, millä suurella rakkaudella ja innostuksella sisareni on koettanut tätä onnetonta ihmislasta kehittää?
— Tiedän ja olen nähnyt, että hän on saanut suorastaan ihmeitä aikaan.
— Niin, tyttö on todellakin henkisesti odottamattoman paljon kehittynyt. Hän osaa lukea ja kirjoittaa. Hänen keskustelussaan on paljon hyvin järkevää, ja minä uskon, että hänestä ajan mittaan tulee jokseenkin onnellinen ihminen, joka voi elämässä tulla suhteellisen hyvin toimeen, sillä onhan hänellä siksi suuri perintö, jonka olen koettanut sijoittaa mahdollisimman suuressa määrässä korkoa tuottavaksi. Mutta tämän henkisen heräämisen ohella on tapahtunut toinen odottamaton herääminen. Se on aistillisuus.
— Minä melkein sitä odotin.
— Ja tämä herääminen on ollut voimakkaampi, kuin mitä olemme uskoneetkaan. Jos hän olisi täydellisesti normaali, niin silloinhan voisimme järkevän keskustelun kautta häneen tässä suhteessa vaikuttaa, mutta nyt toimii aistillisuus hänessä peloittavan voimakkaana luonnonvoimana, joka mikä hetki tahansa voi tuottaa vaarallisia seurauksia mukanaan. Olen tätä asiaa monelta kannalta punninnut. Yksinkertaisintahan olisi, että nyt lähettäisin hänet hulluinhuoneeseen. Mutta silloinhan hänen henkinen kehityksensä loppuisi, sillä ette varmaankaan usko, että tällaisessa laitoksessa hän saisi sitä hoitoa osakseen, minkä sisareni voi antaa. Tämän tekoni kautta tuomitsisin tyttöraukan elinkautiseen vankeuteen. Toiselta puolelta taas ajatellen, jos tämä hänessä piilevä aistillisuus, joka näyttää olevan perintöä isältään, jatkuu niin kuin hyvin luultavaa on, täytyy meidän pitää häntä alituisen valvonnan alaisena täällä kodissa, ja sen kautta ehkäisemme järjen kehitystä, joka on mahdollinen ainoastaan sen kautta, että hän tuntee itsensä vapaaksi ja yhdenvertaiseksi toisten ihmisten kanssa. Ja olkoon valvonta kuinka huolellinen tahansa, helposti voi sattua tapaus, jolloin hän luonteensa pakoittamana ryhtyy tekoihin, antautuu miehelle, ja arvaattehan mikä silloin on seuraus. Suuri edesvastuuhan lankee silloin minun niskoilleni, mutta en ajattele niin paljoa sitä, kuin kuinka onnettomaksi tytön elämä sen kautta muodostuu. Mikä roisto tahansa voi siittää hänessä lapsen, ja arvaattehan, millainen sikiö siitä tulee.
— Ja mitä vaatisitte minulta, mitä tulisi minun tehdä tässä asiassa?