Koko holhouslautakunnan hämmästys oli jokseenkin suuri, kun kuultiin, että liikemies oli ottanut tämän tytön omaan kotiinsa asumaan. Hänen tekonsa oli meidän jokaisen mielestä suorastaan suuremmoinen ja kunnioituksemme tätä miestä kohtaan kasvoi.
Liikemies asui yhdessä vanhanpuoleisen sisarensa kanssa, ja tämä nainen oli avannut sydämensä, sulkeakseen siihen tuon onnettoman olennon, koettaakseen kehittää hänessä nukkuvia ominaisuuksia. Tämä vanha intelligentti nainen neuvotteli usein minun kanssani siitä, millä keinoin hänen tuli kasvattaa tylsämielistä tyttöä. Hän oli etevä psykoloogi, suuri ihmistuntija, ja juuri senvuoksi hän saattoi vapautua kaikista niistä tavallisista opetussuunnitelmista, joita tylsämielisten kasvatuksessa käytetään, ja laatia uuden, aivan erikoisen, tähän tapaukseen sopivan menettelytavan. Tulos olikin harvinaisen hyvä. Tyttö ei ollut montakaan kuukautta ollut hänen hoteissaan, kun jo selvästi huomasi suuren muutoksen hänessä tapahtuneen. Hänen äitinsä oli kohdellut lastaan, joka nyt oli 18 vuoden vanha, aivan kuin pikkulasta, pysäyttäen alkuunsa nekin pienet mahdollisuudet, jotka hänellä oli henkiseen kehitykseen. Kaikki oli nyt aivan toisin. Niin pian kuin tyttöä kohdeltiin täysi-ikäisenä, asetettiin hänelle täysi-ikäisen vaatimukset, alkoi hänessä myöskin herätä ominaisuuksia, joiden olisi luullut jo ainiaaksi kuolleen. Hän oppi lukemaan ja kirjoittamaan, niin että ehdottomasti otaksuin hänen oman äitinsä rakkaudellaan saaneen vähemmän aikaan, kuin mitä vieras ihminen sai johdonmukaisella järkiperäisellä käsittelyllä.
Minua tämä kummallinen ihmissielun herääminen hämmästytti. Kuukausi kuukaudelta näin yhä suurempia edistysaskeleita ja iloitsin siitä, varsinkin hänen uuden kasvatusäitinsä tähden, joka tällä tavoin sai jonkinmoisen palkkion suuresta uhrautuvaisuudestaan. Mutta koko ajan samalla pelkäsin sitä hetkeä, jolloin jonkinmoinen seisahdus tapahtuu, sillä sellaisen seisahduksen täytyy tulla, sen tiesin.
Kun eräänä päivänä saavuin tämän vanhan neidin luo ja kyselin häneltä hoidokkinsa vointia, näin hänen tulevan alakuloiseksi.
— Onko jotain ikävää tapahtunut? kysyin.
— On.
— Mitä?
— Minun on sitä vaikea Teille sanoa, mutta olen pyytänyt veljeäni puhelemaan siitä kanssanne.
Kun hänen veljensä vähän ajan kuluttua saapui huoneeseen, sanoi sisar:
— Minä olen maininnut tohtorille, että jotain ikävää on tulossa holhokkimme suhteen, ja olen sanonut, että sinä aijot siitä hänen kanssaan puhua.