— Tämähän asia on helposti järjestettävissä, sanoin minä. Jos aistillisuus kerran tytössä on siksi suuri, niin antakaa hänen mennä naimisiin tuon rengin kanssa.
— Mutta sehän on aivan mahdottomuus, eihän sellainen voi tulla kysymykseenkään, mieshän on suuri juoppo ja keuhkotautinen. Sellainen yhdistelmä olisi suoranaista inhimillistä kurjuutta. Eikä veljelläni ole oikeutta uskoa sellaisen miehen huostaan siksi suuria tuloja kuin tytöllä omaisuudestaan on.
— Mitä sitten arvelette tehdä?
— Veljeni on ajanut rengin talosta pois, ja minä koetan pitää tyttöä entistä ankaramman valvonnan alaisena. Muuta keinoa ei ole olemassa. Koko tässä jutussa olen onnellinen siitä, että asiat eivät vielä päässeet liian pitkälle kehittymään.
Joku aika sen jälkeen, muutamia päiviä myöhemmin kertoi liikemies minulle, että tyttö oli eräänä yönä avannut ikkunansa ja karannut tavatakseen tuon rengin, joka jollain erikoisella tavalla oli saanut lähetettyä hänelle kirjeen.
Tyttö joutui tämän jälkeen tavattoman ankaran valvonnan alaiseksi, ja he palkkasivat varsinaisen hoitajattaren, joka aina oli hänen seurassaan, mutta se oli nyt jo liian myöhäistä. Vahinko oli tapahtunut.
Eräänä päivänä tuli liikemies luokseni ilmoittamaan, että holhokkinsa oli raskaana.
Tämä ilmoitus tuntui aivan siltä kuin minua olisi lyöty vasten kasvoja, häväisty koko maailman edessä. Tunsin itseni tavallaan syylliseksi tähän onnettomuuteen, sillä jos aivan rehellisesti olisin menetellyt, olisi minun aikaisemmin täytynyt suostua liikemiehen ehdottamaan leikkaukseen tai jyrkästi vaatia, että tyttö oli lähetettävä hulluinhuoneeseen.
Holhooja oli hyvin kiihoittunut. Hän suorastaan syytti minua.
— Vaikka en pidäkkään itseäni tähän asiaan aivan syyttömänä, sanoi hän, niin lankee kuitenkin suurin syy Teidän niskoillenne. Minä olen tytön suhteen menetellyt sillä tavoin, kuin yleisen ihmisrakkauden kannalta katsottuna olen pitänyt oikeana. Olen nähnyt vaaran, sen myönnän, mutta en ole osannut pitää sitä kyllin suurena. Minä en ole osannut löytää niitä keinoja, joilla olisin varjellut huostaani uskottua ihmiselämää. Mutta Te kaiken tiesitte, Teidän täytyy virkanne puolesta kaikki ymmärtää ja olette kuitenkin menetellyt niin, että tämä kaikki on tullut mahdolliseksi. Jos Te tuona hetkenä, jona tytön kohtalo oli Teidän päätettävänänne, olisitte jyrkästi sanonut minulle, että hän on pantava hulluinhuoneeseen, niin olisin luonnollisesti seurannut Teidän määräyksiänne, koska kerran täydellä luottamuksella olin kääntynyt puoleenne. Sen sijaan Te vastasitte tavalla, jossa annoitte minulle oikeuden itse päättää, ja tiedättehän, että silloin annoin sydämeni toimia.