— En.
— Mutta miten tytön sitten käy?
— Toivokaamme, että lapsi ei kauaakaan elä, ja varjellaksemme häntä vastaisuudessa samanlaatuisesta onnettomuudesta, sulkekaa hänet hulluinhuoneeseen.
Hän ei sanonut sanaakaan. Hän katsoi vain pitkään minuun ja läksi pois hyvästi heittämättä.
Minä häpesin. Häpesin sitä, että olin lääkäri ja sitä, että yleensä olin ihminen.