— Jo.
— Hän on osoittanut eilen olleensa minulle uskollinen, sitä en tule unohtamaan, kun valtaan pääsen.
Jokkim huomasi keskustelun kääntyneen häneen ja aikoi väistyä, mutta kuningas pidätti häntä.
— Jääkää, sanoi hän. Ennenkuin meitä jälleen häiritään, tahdon puhua muutaman sanan teille. Minä tahdon saada vallan käsiini, sillä Jumala on sen minulle määrännyt. Minä tahdon saada aikaan hyvää ja tahdon itse valita sitä varten neuvonantajani. He luulevat, etten minä mitään ymmärrä, kun neuvoston kokouksissa leikin piiskallani tai silittelen koiraani. Mutta minä kuulen kaiken ja odotan vain sopivaa hetkeä, jolloin saan ottaa ohjakset käsiini. Minä tahdon sen, ja mitä minä tahdon, sen minä säänkin!
Hän lausui nämä viimeiset sanat täydellisen itsetietoisesti; hän ei ollut enää poika, vaan kuningas, jolla on hallitsemisen tarve ja hallitsemisen voima.
— Ensi kuussa ovat herrat luvanneet, että saan olla jokaisessa neuvoston kokouksessa läsnä, jatkoi kuningas. Kuinka he silloin taas riitelevät keskenään, sen tiedän, vallasta, arvosta ja asemasta! Mutta heti, kun viisitoista olen täyttänyt, tahdon tehdä lopun tästä.
Magnus de la Gardie oli kuninkaan puhuessa myöntävästi koko ajan nyökännyt.
— Tunnettehan Viipurissa erään Lifmanin? kysyi kuningas.
— Tunnen, vastasi Jokkim.
— Hän on asialle uskollinen. Hänet on valittava ensi vuonna säätykokoukseen. Tunnetteko Turussa Sveno Rydeniuksen, pormestarin?