HENNA (ojentaa korvansa lyötäväksi). Tuossa on korva, on sille ennenkin pläikytetty.
(Juha vetää kätensä pois.)
Kala, pehmeä kuin matikka, ruodoton kuin savolaisen kalakukon sydän, vaivainen vätys!
(Tyrkkää häntä nyrkillä rintaan.)
JUHA. Älä tule niin lähelle tai minä en tiedä, mitä minä teen!
HENNA. Tulenpas, tulen aivan nenäsi eteen, sinä lude, heikkohenkinen lude, joka ei ole ihmistä vuosikauteen nähnyt, sinä kalatorpan lude keväällä auringon paisteessa, sinä Oriveden kurjin akan-alku.
JUHA. Älä hauku minua akaksi, sillä sitä minä en suvaitse.
HENNA. Akka olet ja akkana pysyt, vaikka sinulla olisi housut jalassa!
JUHA. Älä tule niin lähelle. Nyt minä lyön!
(Lyö häntä korvalle.)