MARTTI. Hä?
REGINA. Jää nyt sitä miettimään. Tuolla tulee talonväki jo kirkosta.
(Taustalta saapuvat: Antti Covéen, Susanna, Tuomas, Anna, Katri ja Sohvi ja viimeksi Juha. Kaikki ovat saapuneet näyttämölle ja seisovat paikallaan hetkisen, — Antti Covéen, seitsemänkymmenenvuotias nimismies, pitkä ja komea vanhus puettuna tummansiniseen sarkapukuun kiiltävine nappeineen. Susanna neljänkymmenenvuotias hyvin komea ja rehevä nainen, puettuna punaiseen verkahameeseen ja mustaan röijyyn, päässä tanu ja kaulassa valkoinen huivi, edessä valkoinen palttinaesiliina, jalassa valkoiset sukat ja mustat kengät. Tuomas, lähes kuudenkymmenenvuotias tanakka talonpoika, tukka pitkä, parraton, puettuna harmaaseen sarkapukuun ja saappaisiin, päässä harmaa hattu. Anna, hänen vaimonsa, puettuna punaiseen verkahameeseen ja mustaan röijyyn, päässä tanu, kaulassa valkoinen huivi ja edessä valkoinen esiliina. Katri ja Sohvi, nuoria tyttöjä, puetut raidallisiin hameisiin ja liiveihin, edessä valkoinen esiliina, kaulassa valkoinen huivi, päässä tukkanauha, tukka palmikolla. Juha, nuori ja hento mies, puettuna harmaaseen sarkapukuun, päässä kudottu lakki, jalassa saappaat. Kaikilla on virsikirja kädessään.)
ANTTI (rykäisee). Nyt olemme siis koettelemuksen suuren hetken kestäneet ja synti on saanut palkkansa.
SUSANNA. Amen!
ANTTI. Sinä tyttäreni olet isäsi nimen häpeällä peittänyt ja minut puheenaineeksi saattanut. Ja nyt on minun, joka niin monta olen jalkapuuhun pannut, itse kyynelsilmin täytynyt siihen loukkuun oma tyttäreni panna.
SUSANNA. Ettehän te, isä, yhtään itkenyt, olitte vihaisen näköinen ja sanoitte… En minä kehtaa sanoa, mitä sanoitte.
ANTTI. Vai olisi pitänyt minun siinä vielä halailla sinua?
SUSANNA. En minä sitä tarkoittanut. Huomasitteko, isä, miten kauniit valkoiset sukat minulla oli…
ANTTI (ankarasti). Susanna! Sukkiasiko sinä ajattelit silloin, kun sinun olisi pitänyt hävetä suurta kevytmielisyyttäsi.