SIKALA. Ketä muuta kuin sitä Natukan morsianta, jonka tähden täällä vilisee poikia kuin Vilkkilässä kissoja.
LIISA (nauraen). Sehän on vanha juttu se Vilkkilän kissojen juttu. On kai siellä kerran niitä ollut, kun siellä oli hassu vanha emäntä, joka ei antanut hukuttaa ainoaakaan poikasta. Mutta kun emäntä viimein oli kuollut, niin kerrotaan, että seuraavana päivänä oli talossa sellainen paukkina, että pois tieltä. Isäntä siellä ammuskeli pitkin nurkkia.
SIKALA (nauraen). Hahahaha! No on tuo taas niitä sinun juttujasi.
LIISA. Jutuistahan maailma elää. Mutta puhukaamme Martista ja Reginasta. Eihän toki poikani toisen morsianta vahtaa.
SIKALA. Usko mitä uskot, minä tiedän. Olen katsellut jo kauan ja ihmetellyt tätä peliä.
LIISA. En minä sitä Reginaa mielelläni talooni ottaisi. Onhan hän hyvä työihminen, sen olen katsellut, mutta kovin on hänellä kepeä luonto.
SIKALA. Viisi vielä tytöstä, hyvä siitä voisi tulla, kun kurissa kasvaisi, mutta kun siinä saa oikean kuorman, saa apen, anopin ja kaksi kälyä ja kaikki riidanhaluisia ihmisiä.
LIISA. Jos sinä jollain keinolla voit tämän kaiken estää, niin olen sinulle, veljeni, kovasti kiitollinen.
SIKALA. Siinä estämisessähän minä olen koko ajan ollut. Sitä varten tuotin sen Mariankin tänne. Ajattelin, että totta kai niin kaunis muoto ja lempeä sydän nuoressa miehessä nostaa ajatuksia. Mutta niin se näyttää olevan, että kun mies saa valita pirun ja enkelin välillä, se aina valitsee pirun. Se on kai sitä vanhaa riiastelua paratiisissa sen käärmeen kanssa.
LIISA. Eevahan siinä riiasteli eikä Aatami.