MARIA (alkaa itkeä). Ja kun minä näin, miten hän tuon siltavoudin Kallen kanssa tappeli Reginan vuoksi, niin huomasin minä, etten minä koskaan häntä saa.
HENNA (nousee viimein). Kylläpä ovat jäsenet kankeat, mutta järki ei minulla ole kangistunut. Luota sinä minuun, kyllä minä sellaisen asian järjestän. (Hiljaa.) Minulla on monet taiat tiedossa. Niitähän varten minut on Eräjärvelle tilattu, kun siellä Juoppolan Kirsti ei tahdo saada sitä, jota omakseen haluaa. Mies on, katsohan, lapsukainen, hyvin itsepäinen olento, sitä täytyy kaikilla konsteilla osata ohjata.
MARIA. Voi, voi, jos te minullekin sellaisen keinon antaisitte, niin kyllä minä sen muistaisin.
HENNA. Sinä puhuit äsken Sikalasta. Oletko sinä sen talon tytär?
MARIA. En, minä olen Sahrajärven Yrjölästä.
HENNA. Vai vallan Yrjölästä. Tunnenhan minä talon, hyvä talo, kaunis talo ja suuri vilja-aitta onkin siellä. Hulipaalla vain on suurempi.
MARIA. Minä annan mitä ikänänsä pyydätte, jos te saatte Martin mielen kääntymään minuun.
HENNA. Minä olen niin monen miehen mieltä kääntänyt ennenkin. Totta kai sinä olet kuullut puhuttavan Läpikäytävän Hennasta?
MARIA. En ole, jos totta puhun.
HENNA. Olet niin nuori vielä. Hänestä puhutaan silloin, kun todellinen hätä tulee. (Katsoo virralle päin.) Tuolla ne nyt menevät?