MODIG. Kun näkee niitä tyttöjä niin paljon, niin eihän sitä aina nimiä muista. Reginahan minun piti sanoa. Kyllä minä sen silloin ensin muistinkin ja muistinhan minä sen nytkin vielä, mutta sanoin noita toisia nimiä, jotta päästäisiin puheen alkuun.
MARTTI. Olisihan silloin pitänyt vielä muistaa Lastikka ja Eufemiakin.
MODIG. En minä sellaisia vanhojen akkojen nimiä nuorille tytöille anna.
MARTTI. Eihän se nimi tytön naamaa pilaa eikä vartaloa muuta.
MODIG. Kuka tämä nuori mies on, jonka kieli ei ole molemmista päistä kiinni?
REGINA. Se on Heikkilän Martti tästä naapuritalosta.
MARTTI. Ja kuka tämä pöyhkeilevä sotamies on, joka keskellä kesää kuljeksii univormu päällään tytöille nimiä jakelemassa?
MODIG. Minäkö? Kukako minä olen? Minä olen Matti Modig Porin rykmentistä, majurin komppaniasta, Messukylän Juvelan ruodusta n:o 7. Jaha, sellainen mies minä olen. Olen ollut sitten armon vuoden 1747 sotilaana ja tehnyt äksiisit ja komennukset aina hyvin. Ei minua ole koskaan nähty piiskurin edessä selkä paljaana enkä koskaan ole humalasta kiinni joutunut. Ja nyt saat sinä mennä toisille markkinoille, kun olet saanut tietää, mitä tahdot.
MARTTI. Ei sitä Orivedellä Messukylän miehet komentele. Minä pysyn siellä, missä minä tahdon.
MODIG. Pysy sitten, mutta istu kiltisti kuin hyvät lapset paikallasi.