— Rauhan, sanot sinä. Ei, poikani, rauhaa me emme löydä. Rauha on unta, josta me koko elinaikamme uneksimme, sitä koskaan löytämättä. Rauhan toivominen on heikkoutta. Mutta jos tahdot kuulla siitä suuresta taistelusta, jonka olen käynyt sielussani, niin voin sen sinulle kertoa!
Tulin Roomaan ja polvillani olin pyhän isän edessä, ja kauniina kaikui laulu kirkon suurissa holvissa. Minä tiesin, että toisten sielut sulivat ja pääsivät vapaiksi kaikesta kuonasta, mutta minun sieluni nousi voimakkaaseen kapinaan. En voinut olla sokea niinkuin muut, näin totuuden, joka huusi, että tuon kaiken kauniin alla oli petos. Mutta niin musertava oli totuuden näkeminen, että se löi minut maahan, ja tuskasta vaikerrellen makasin maassa ja rukoilin jumalaa todistamaan minulle, oliko hän olemassa. Mutta hän ei minua kuullut. Sinä hetkenä minä, joka olin itseni vihkinyt luostarille, näin, että kauniimpi itsensä kiduttamista, itsensä vähittäistä tappamista, oli elämän suuri riemu, tuo tahto ottaa elämä sellaisenaan kuin se on, valoineen ja varjoineen. Kaipasin niitä riemuja, joita elämä saattaa ihmiselle tarjota. Minä en niitä tahtonut heittää pois. Mitä minulle jäisi, ellen ottaisi elämästä sitä, mitä elämä meille tarjoaa.
Vanhus vaikeni jälleen. Hän oli noussut ja liikkui tuvassa kiihkein askelin.
— Niin palasin Roomasta, uskosta köyhänä, mutta elämänriemusta rikkaana.
Juhana muisti tuon toisen vanhuksen, joka myöskin oli suuren muutoksen tehnyt elämässään. Mutta kuinka toisin! Hän oli hyljännyt elämän, saadakseen elämän kuoleman jälkeen. Tämä hylkäsi tulevan elämän, omistaakseen nykyisen. Molemmat he olivat uskaltaneet itse päättää elämästään, molemmat olivat uskaltaneet luopua, mutta kuinka eri tavalla kumpikin.
Meren Eerikki jatkoi:
— Sinä tiedät, kuinka voimakkaat halut ovat kätketyt meihin ja kuinka ne meitä kahleissaan pitävät. Tahdoin päästää ne valloilleen ja minä päästin. Oletko koskaan tuntenut, miten ihanasti veri miehen suonissa soi, ja mitä on nautinto, tuo elämän lahja, jonka kautta ainoastaan tunnemme itsemme jumaliksi?
— En ole uskaltanut ottaa sitä, mitä vereni on vaatinut.
— Oletko ajatellut, mitä on armaan omistaminen ja elämä yhdessä hänen kanssaan?
— Olen ollut valmis kaikesta luopumaan, jotta hän olisi onnellinen