— Nuorena minäkin niitä olen käyttänyt, mutta sitten olen ne unohtanut, kun opin huomaamaan, että ne eivät mitään merkitse. Sinä katsot minuun pitkään ja kummastelet tällaista kieltä. Minä tiedän kyllä varsin hyvin, että rosvokin pelkää jumalaa ja mielellään hän aivan kuin turvakseen tekee sen merkin, jolla ihminen itsensä siunaa ja lupautuu jumalan lapseksi.
Vanhuksen ääni muuttui jälleen kovaksi ja tylyksi:
— Minä sanon sinulle: jumalaa ei ole! Ihmisten pelko on luonut jumalan ja ihmisten vallanhimo kirkon.
Kauhistuneena nousi Juhana seisaalleen, sillä voimakkaana eli hänen sielunsa pohjalla usko korkeimpaan olentoon, joka ihmisten kohtaloita kaitsee.
Vanhus ei välittänyt Juhanan kauhusta, vaan jatkoi. Ja tässä yksinäisessä synkässä kivikammiossa, jota vain heikko pärevalkea valaisi, kaikuivat hänen sanansa juhlallisina ja vakavina aivan kuin sen enkelin, joka nousi kapinaan korkeinta vastaan.
— Kerran vielä sanon sinulle: jumalaa ei ole! Jos hän olisi, niin miksi hän meitä näin kiduttaisi. Minäkin olen ollut kerran kirkon mies. Koska tiedän, että tällä hetkellä seisot suurien kysymysten edessä, jotka koko elämäsi tulevat määräämään, niin tahdon sinulle selvitellä omaa elämääni, jotta siitä näkisit kuvan itsestäsi. Menin kirkon palvelukseen, sillä etsin suurta ja pyhää ja uskoin sen kautta löytäväni rauhan sielulleni. Siitä on jo niin pitkä aika, että ainoastaan kaunis muisto on minulla siitä jäljellä. Onnellinen olin silloin, niinkuin lapsi, joka lepää äitinsä rinnoilla ja tuntee itsensä suojatuksi kaikkia elämän myrskyjä vastaan. Mutta sitten tuli epäilys. Oletko koskaan tuntenut tuota pelottavaa kummitusta, jonka nimi on epäilys ja joka meidän sieluumme hiipii ja kaiken tarmon ja ilon varastaa. Taistelin sen kanssa, sillä uskoin, että herra oli sen minulle lähettänyt koetellakseen minua ja että sen kautta löytäisin rauhan. Nöyränä lähdin avojaloin vaeltamaan Roomaan, sillä tahdoin pyhässä paikassa rukoilla ja siellä voittaa epäilykseni.
Vanhus istui kauan liikkumattomana paikallaan. Sitten hän sanoi:
— En tiedä, miksi tästä kaikesta sinulle puhun. Jos sinun sielussasi on jotain arkaa ja kaunista — ja miksi siellä ei olisi, koska olet nuori — niin sydämetön olisin, jos tahtoisin sen särkeä.
Mutta Juhana vastasi kiihkeästi:
— Puhukaa, puhukaa, sillä olen eksynyt, enkä löydä tietä kotiin. Olen kaiken kadottanut ja siksi tahdon kuulla puhuvan toisen, joka minulle saattaa sanoa, miten hän on rauhan löytänyt.