Se suuri vihkiminen, jota hän oli toivonut kerran saavansa elää yhdessä armaansa kanssa, oli nyt tullut, ja häälaulu kaikui kirkkaana ja voimakkaana.
XIX.
Kun jumalanpalvelus oli päättynyt, päästettiin Juhana vapaaksi jalkapuusta, ja huovit alkoivat kuljettaa häntä kirkonmäelle.
Mitä ne hänestä vielä tahtoivat? Mitä oli häntä varten vielä valmistettu?
Kun huovit kuljettaen välissään Juhanaa suuntasivat askeleensa kaakinpuuta kohden, selvisi Juhanalle kaikki.
Siis sekin oli vielä jäljellä!
Kirkko oli jo saanut täyttää rangaistuksensa, mutta laki ei vielä.
Leppymätön oli Poikon herra. Hän ei jätä rankaisua kesken, vaan puristaa hän kaiken uhristaan viimeiseen veripisaraan asti.
Ehkä oli hän, Juhana, loukannut ylhäisempiä voimia, joiden puoltaja kirkko oli, mutta ihmisten edessä oli hän syytön. Hän oli vain puolustanut itseään sitä häväistystä vastaan, jonka alaiseksi hän oli aivan syyttömästi joutunut.
Mitä tahansa muuta, mutta ei tulla piiskatuksi kuin varas ja halpa pahantekijä sen naisen edessä, joka oli rakkain hänelle maailmassa!