— Kuinka tämä kaikki voi olla mahdollista! Näin paljon on siis jumala minulle antanut eikä ole minulta armoaan kieltänyt!
Minulla on olento, jota minä saan rakastaa!
Sinä, sinä, sinä, rakas, ainoa!
Minä en tiedä, mitä sanoisin. Minä olen aivan kuin pieni lapsi, jolle äkkiä on tullut joulu, ja hän on päässyt kirkkoon, saa kuulla kirkkaan laulun, nähdä kynttilöiden palavan.
En ennen tietänyt saavani sinua rakastaa. En sitä tietänyt.
Pidin sitä niin mahdottomana, niin suurena rikoksena, etten uskaltanut sitä ajatellakaan, kun se toisinaan kolkutti levottomana sydämelleni.
Miksi en saisi sinua rakastaa, kun en sitä sinulle ilmaise. Ja miksi sen tekisin? Riittäähän tämä tietoisuus minulle yksinänikin.
En muuta toivo, kuin että sinä sen kerran huomaat ja silloin hellästi minuun katsot, ja se riittää minulle. Minä en enempää ano enkä pyydä.
Tule ja vaadi minulta paljon, niin minä teen sen. Minä tahdon sinua palvella. En puhu kartanon hoidosta, sillä senhän voisi kuka muu tahansa tehdä yhtä hyvin kuin minäkin.
Ei, minä tahtoisin sinun hyväksesi tehdä jotain sellaista, jota ei kukaan muu osaisi, ei voisi, ei uskaltaisi.