Minä en voinut vanhusta mielestäni karkoittaa. Kun tuli kevät, ja maa alkoi kasvaa ja viljaa kantaa, oli kaikilla pelloillani ihmeellinen siunaus. Niin runsas oli sato, niin viljavaa kaikki, että taloa alettiinkin sanoa Viljaisiksi.
Kun kesällä kaikki oli kukkeimmillaan, otin eräänä päivänä sauvan käteeni ja läksin etsimään tietä tuon vanhuksen asunnolle.
Kun näin vaelsin, lensi eräänä päivänä metsästä kaunis lintu tielleni. Kultaiset olivat sen siivet ja heleä oli sen laulu. Koetin sitä tavoittaa, mutta aina se väisti käsiäni ja johdatti minut yhä syvemmälle metsään.
Näin seurasin lintua ja tulin niin metsämökille, ja kun sinne tulin ja oven avasin, astui vanhus luokseni.
Lintu oli tuonut minut hänen asunnolleen.
Ystävällisesti vanhus otti minut vastaan ja ravitsi minua runsaasti kaikella hyvällä.
Tuli yö, ja minä laskeuduin levolle vuoteeseen, jonka hän oli minulle valmistanut.
Mutta kun olin uneen vaipunut, niin huomasin, miten vuoteeni muuttui rautakangiksi, joiden päällä minä sain maata, ja palava liekki minua korvensi.
Näin nukuin aamuun asti, mutta en minä vanhukselle mitään sanonut siitä, että hän niin huonon lepovuoteen oli minulle valmistanut.
Mutia kun seuraavan yön vuoteellani nukuin, niin tunsin, miten huone ympärilläni alkoi kukkia, ja minä lepäsin ihanalla niityllä, jossa onnelliset ihmiset käyskentelivät. Ja uneni ajan minä kuulin, miten tuo kultasiipinen lintu, joka oli minut mökille saattanut, kaiken yötä lauloi. Ja niin kaunis oli sen laulu, että avaran luonnon kuuli siinä helisevän riemuaan ja kiittävän herraansa jumalaansa.