— Anna hänelle minun osuuteni. Minä tyydyn niihin muruihin, jotka häneltä putoavat.
Annoin sen tapahtua. Mutta kun hän niistä muruista söi, niin tuli hän täydellisesti ravituksi.
Toisen yön, jolloin pakkanen oli entistään ankarampi, nukkui Johannes taas kinoksessa.
Aamulla menin katsomaan, sillä nyt olin aivan varma siitä, että hän oli kuollut viluun.
Mutta kun hänen luokseen tulin, näin hänen nukkuvan kauniin omenapuun alla, jonka oksat painuivat syvälle hänen puoleensa ja olivat täynnä hohtavia hedelmiä.
Kun ei kukaan muu kuin minä sitä nähnyt, niin ajoin vanhuksen talostani pois.
Tämä tapahtui kolmantena päivänä senjälkeen, kuin hän oli talooni tullut.
Ennen lähtöään vanhus kumarsi kolmasti minulle syvään ja virkkoi:
— Minä olen kartanossasi yötä viettänyt ja olen ravituksi tullut. Minä tahdon sinua siitä palkita. Kun matkasi kerran loitos talostasi kulkee, niin tule minunkin asuinsijoilleni ja minä tahdon kaiken sinulle siellä maksaa, niinkuin sinulle tuleva on.
Mutta ei hän minulle tietä asunnolleen neuvonut.