— Teen, niinkuin sinä käsket. Olenhan nuori, kyllä minä pakkasen kestän. Minä nukun yöni kinoksessa.
Hän nousi paikaltaan ja meni yöhön.
Kun katsoin toisiin palkollisiin, niin näin, miten kalpeita he olivat, sillä he tiesivät Johanneksen menneen kuolemaan.
Mutta ei kukaan minua tohtinut vastustaa, niin pelätty minä olin.
Niin jäi vanhus tupaani yöksi.
Kun aamu talvikeltaisena koitti, nousin vuoteeltani ja menin katsomaan miestä, joka toisen tähden oli henkensä alttiiksi pannut.
Mutta kun tulin sille kohdalle, mihin hän yöksi oli itselleen hankeen valmistanut makuusijan, näin hangen sulaneen siitä pois ja kukkasten kauniisti kukoistavan.
Herätin miehen ja kysyin, miten hän oli yönsä nukkunut. Hän vastasi unessa olleensa paratiisissa.
Silloin kiukkuinen viha minussa heräsi. Minä huusin kaiken väen koolle. Mutta pian vihani lauhtui, sillä eihän kukaan muu nähnyt kukkivaa maata kuin minä. Siitä huomasin, että silmäni olivat harhaan nähneet.
Kun vanhus sitten minulta ruokaa pyysi, niin minä kielsin sen. Mutta jälleen Johannes tuli luokseni ja sanoi: