— No, helppohan sellaisen suvun turvissa on elää, sanoi poika. Minä olenkin aina sanonut, että joka suurista nai, hän suuria saa aikaankin.
— Se tässä asiassa on ikävää, että minun täytyy heti lähteä lentämään sinne sukulaisiin.
— Lennä vain, kyllä minä täällä odotan. Mikäs hätä minulla on ollessa täällä suuressa kartanossa.
Ja vaimo puki joutsenpukunsa ylleen ja lensi pois.
Toisena päivänä tulivat keisarin miehet katsomaan, kuinka pitkällä oli sillan rakennus.
— Eihän täällä ole vielä alettukaan, sanoivat he.
— Mitä sitä sellaista työtä suotta liian varhain alottaa, ehtiihän sen vielä huomennakin. Huomennahan sen vasta pitää valmiina ollakin.
Kolmantena päivänä lensi hänen vaimonsa kotia ja silloin oli myöskin silta valmiina.
Keisari tuli katsomaan ollen aivan varma siitä, että siltaa ei olisikaan. Kun hän sen näki ja kuuli miten rannalle kerääntynyt kansa sitä ihaili, niin meni hän raivoissaan pojan luo.
— Mitä keisari nyt sanoo, kun silta on valmiina, sanoi poika. Oli meidän välillämme puhe vain sillasta sellaisenaan, mutta minä tein kaidepuutkin yksintein siihen, jotta eivät sillalla kulkijat tipu veteen. Onko keisari nyt tyytyväinen?