Kun mies tämän oli sanonut, niin hän itse pelästyi, sillä hän muisti, mitä hänen vaimonsa oli hänelle sanonut. Kun kuninkaan poika kuuli tämän, niin antoi hän heittää miehen vankilaan ja lähetti kymmenen neuvonantajaa katsomaan, onko miehen vaimo todellakin niin kaunis kuin tämä väitti.
Kun neuvonantajat tulivat kauppiaan asunnolle, niin tulivat he niin lumotuiksi nähdessään kauppiaan vaimon, että jokainen heistä olisi tahtonut saada hänet omakseen. He olisivat kosineet häntä heti, kun hyvä päivää olivat sanoneet, mutta pelkäsivät toisten ilmaisevan sen kuninkaan pojalle, joka sen kuultuaan varmaan olisi heittänyt heidät vankilaan.
Kun kauppiaan vaimo näki kuninkaan neuvonantajien tulevan luokseen, niin hän heti arvasi miehensä puhuneen hänestä. Ja kun ei kukaan vastannut, missä hänen miehensä oli, niin arvasi hän hänen istuvan vankilassa.
Neuvonantajat palasivat kuninkaan pojan luo ja he ylistivät kilvan kauppiaan vaimon kauneutta niin suureksi, että kuninkaanpoika lähetti suuren joukon kaikella komeudella noutamaan häntä luokseen. Mutta kun tämä joukko tuli kauppiaan asunnolle, niin oli hänen vaimonsa paennut.
Yöllä oli kauppiaan vaimo pukeutunut miehen pukuun, pistänyt runsaasti rahaa, kärpän ja oravan taskuunsa ja lähtenyt miestään etsimään. Hän tuli siihen kaupunkiin, jossa kuninkaan poika asui ja salaa hiipi vankilan lähistölle saadakseen tietää, missä hänen miehensä oli. Kun hän siinä kulki vankilan seinän vierustaa, niin kuuli hän miehensä murheissaan laulavan. Silloin hän päätti tehdä kaiken voitavansa pelastaakseen miehensä.
Rahoillaan hän osti komean puvun ja oivallisen ratsun ja tuli kuninkaan kartanoon ja tarjoutui kuninkaan sotaväkeen. Otettiinhan sellainen komea mies ilolla vastaan, kun kuninkaalla parhaillaan oli sota käynnissä. Vaimo ratsasti kuninkaan pojan kanssa vihollista vastaan ja osoitti taistelussa niin suurta urhoollisuutta, että kaikki häntä kotia tullessaan jumaloivat. Ja missä tahansa hän ajoi, siellä kaikki tyttölapset juoksivat hänen jälestään ja ihailivat häntä. Mutta eniten ihaili häntä kuninkaan tytär, joka jo monet kosijat oli hylännyt. Hän rakastui niin kovasti tuohon kauniiseen ja urhoolliseen nuorukaiseen, että hän jo oli tulla aivan kipeäksi paljaasta rakkaudesta. Silloin hän rohkaisi mielensä, ja kun nuori mies ei uskaltanut itse kosia, niin kosi hän, sillä saihan hän sen tehdä, kun hän oli kuninkaan tytär ja oli niin monta kosijaa hylännyt.
Vaimo oli viisas ja suostui tulemaan kuninkaan tyttären sulhaseksi. Kuningas oli hiukan höperö jo vanhuuttaan ja suostui ilolla tyttärensä pyyntöön. Ja iloinen oli kuninkaan poikakin, kun sai niin uljaan langon itselleen. Mutta kuninkaan puoliso oli viisas nainen, jota ei vielä kukaan ollut pettänyt, ja hän alkoi epäillä, että tässä kaikki ei ollut niinkuin olla piti. Hän pani merkille kaikenlaisia pikkuseikkoja ja lopulta heräsi hänessä se ajatus, että tuo hänen tyttärensä tuleva mies olikin nainen.
Hän meni kuninkaan luo ja sanoi:
— Höperö sinä olet, etkä siitä viisaammaksi koskaan tule, mutta sen minä sinulle sanon, että elä anna tytärtämme naiselle vaimoksi.
— Naiselle, sanot sinä, huudahti kuningas. Kukahan tässä on oikeastaan höperö, sinä vai minä?