Kuningas ei voinut uteliaisuuttaan hillitä, vaan riensi hänkin häihin tuota kauneudestaan kuuluisaa morsianta katsomaan. Hänet nähdessään syttyi kuninkaan mieli ja hän tahtoi neitosen omakseen. Hän alkoi miettiä keinoa, millä hän tuhon voisi luottaa pojalle. Ja kun hänen mielensä oli ilkeä, niin pian hän keinon löysikin.
— Sinun täytyy ensi yönä kaataa minun tammimetsäni, sanoi kuningas, ja jollei se aamuksi ole tehty niin noutavat minun pyövelini sinut.
Näin sanottuaan läksi kuningas pois häistä varmana siitä, että poika ei enää seuraavana päivänä olisi elävien joukossa.
Poika valitti vaimolleen:
— Lyhyt on onnemme aika ollut, huomenna se jo on loppunut, sillä millä minä sen metsän jaksan kaataa.
— Ole huoleti, sanoi hänen nuori vaimonsa, jatkakaamme pitoja.
Mutta rengille hän antoi sen määräyksen, että keskiyöllä, juuri kellon lyödessä kahtatoista, oli hänen paras harmaa hevosensa tuotava portaiden eteen.
Kun pidot olivat päättyneet ja vieraat lähteneet talosta ja keskiyön aika läheni, sanoi nuori vaimo miehelleen:
— Minä olen sinulle pelastuksen valmistanut. Tuolla portaiden edessä odottaa sinua minun paras harmaa hevoseni. Nouse sen selkään ja laukkaa kuninkaan tammimetsään. Ota tämä pieni kirves, joka on heikon näköinen, mutta jonka voima on ihmeellinen. Kun tulet tammimetsän laitaan, niin on siinä pieni tammenvesa, lyö se tällä kirveellä kumoon ja sano: näillä lyönneillä kaikki tammet kaatukoot!
Poika nousi harmaan ratsun selkään ja tammimetsän laitaan tultuaan teki niinkuin hänen vaimonsa oli häntä neuvonut, ja koko kuninkaan suuri tammimetsä kaatui yhdeksi kaskeksi.